Olimme edellisten vieraiden kanssa Niagaran putouksilla ja Torontossa. Lensimme DC:stä Buffaloon, koska on halvempaa lentää Jenkkien sisällä kuin Kanadan puolelle. Buffalosta vuokrasimme auton.
Niagaran putouksia ei valitettavasti päässyt katsomaan ihan läheltä, koska siihen tarkoitettu vene ei ollut liikenteessä talvella. Muuten putoukset olivat kyllä vaikuttavan näköiset. Me olimme hotellissa lähellä Kanadan puolen putouksia, jotka ovat isompia. Olimme valinneet hotellihuoneiksi näköalahuoneet ja rahoilleen sai ehdottomasti vastinetta.
 |
| Kaikissa matkaoppaiden kuvissa putouksien yllä näkyi sateenkaari ja se näkyi myös oikeasti, kun aurinko paistoi, |
 |
| Kylmältä näyttää. |
 |
| Vasemmassa reunassa näkyy USA:n puolen putouksia. |
Muuten Niagaran kaupunki / kylä oli aika suolaisesti hinnoiteltu ja ravintolassa syömisestä sai pulittaa pitkän pennin.
Perjantai-iltana putouksien yllä oli hieno ilotulitus, jota katselimme huonebileiden ohessa mukavasti lämpimästä. Kävimme myös Niagara by the lake pikkukylässä, jossa oli idyllinen kylänraitti.
Niagaralta ajoimme Torontoon, jossa olimme pari yötä. Toronto oli iso kaupunki, josta mieleen jäi erityisesti iso China Town. Tuomas ja Teemu kävivät katsomassa lätkää, mutta me suuntasimme Piian kanssa katsomaan Chelsea Handlerin stand up -komiikkaa.
Sunnuntai Torontossa oli sateinen, joten tutustuimme kaupungin isoon maanalla kulkevaan kävelytieverkostoon. Olipas mukavaa kävellä lämpimässä ja kuivassa sen sijaan, että olisi joutunut sateeseen!
 |
| Maanalainen Toronto. |
Maanantaina oli kotiinlähdön aika, joten heräsimme aikaisin, että ehtisimme ajaa takaisin Buffaloon talvikelillä lähes kesärenkailla. Kun olimme päässeet matkaan, niin Tuomaksella soi puhelin ja lentoyhtiöstä (United) ilmoitettiin, että meidän lento oli peruttu. He eivät antaneet mitään syytä peruutukselle, joten epäilimme, että lento oli peruttu, koska matkustajia oli liian vähän. Meillä ei sinänsä ollut Tuomaksen kanssa hätää, mutta Teemun ja Piian piti ehtiä jatkolennolle Suomeen. Saimme heille onneksi sumplittua lennon suoraan Torontosta ja meidän varaus siirrettiin Buffalosta lähtevään iltakoneeseen.
Saimme siis muutaman lisätunnin Torontossa, joten menimme katsomaan CN tornia, joka on ollut jossain vaiheessa maailman korkein rakennus. Meidän oli tarkoitus mennä torniin jo edellisenä päivänä, mutta silloin oli niin kova sumu, ettei ollut mitään järkeä maksaa lippua.
Meillä oli Tuomaksen kanssa vielä ylimääräistä aikaa ennen lennon lähtöä, joten kävimme Buffalon viereisessä tuppukylässä leffassa. Oli kyllä halpaa hupia: leffa, popcornit ja limu maksoivat yhteensä vain kuusi dollaria.
 |
| Ankean näköinen leffateatteri Cheekvakvaassa tai mikä nyt olikaan. |
Nyt meillä on sitten Miira ja Antto täällä kylässä ja ensi viikolla tulevat Sanna ja Mirko. Täältä ei oikein saa suomalaisia jouluruokia, mutta täyty tehdä porukalla vaikka porkkanalaatikkoa ja joulutorttuja. Kinkku pitänee korvata jollain muulla possupaistilla, sillä kalkkunan täyttäminen ei oikein inspiroi ja joulukinkkua täältä ei saa.
Talojen joulukoristeet ovat useimmiten yllättävän hillittyjä ja monella ei ole mitään koristeita. Kaikki eivät täällä kylläkään vietä joulua. Oma suosikkini onkin ehkä autojen koristelu. Aina välillä näkee autoja, joiden nokassa on joulukranssi tai Petteri Punakuonon nenä ja sitten katolla sarvet. Harmi, että en ole saanut niistä kuvaa napattua.
 |
| Tämän talon koristeluissa on vähän yritystä. |
Täällä on yksi ärsyttävä jouluperinne. Pitää nimittäin antaa tippiä sekä lehdenjakajille että postimiehelle.
Lehdenjakajilta (meille tulee monta sanomalehteä) tuli jokaiselta meille joulukortti, jonka mukana tuli kirjekuori, jossa oli valmiiksi heidän kotiosoitteensa. Eli kiitos vaan tästä kauniista eleestä. Tällä kuorella piti sitten lähettää heille tippi, joten Tuomas kirjoitti jokaiselle 20 dollarin sekin ja pisti postiin. Ja tietysti mukaan piti laittaa pikku viesti, että he tietävät, mistä osoitteesta tippi on tullut. Eihän se ole kivaa, jos meidän lehdet heitellään minne sattuu sen takia, että lehdenjakaja on luullut, että emme ole tipanneet. Postimiehen kanssa kuvio onkin sitten mielenkiintoisempi, koska he eivät saa vastaanottaa rahaa, mutta jotain tippiä on annettava. Niinpä ostimme postimiehelle 25 dollarin lahjakortin Sears-tavarataloon. Olen aika hiilenä tästä tavasta (miten niin mulla ei ole joulumieltä?!) ja ainut lohdutus on, että pistämme laskun eteenpäin. Työskenteleväthän he varmasti pienellä palkalla, mutta tuntuu silti omituiselta, että he vastaanottavat lähes joka taloudelta 20 – 50 dollaria tippeinä, joista tuskin maksavat veroa. Tai ehkä mua vaan kyrsii se, että niin monessa jutussa maksettava hinta ei olekaan se, mikä lukee hinnastossa.
 |
| Meidän ovi ja tippikuori postimiehelle. |
Meiltä jäi tänä vuonna valitettavasti kortit lähettämättä enkä voi edes antaa sille mitään hyvää selitystä. Kiitos paljon kaikille meitä kortilla muistaneille!!
ILOISTA JA TUNNELMALLISTA JOULUA!!
Tai niinkuin täällä poliittisesti korrektisti sanotaan, HAPPY HOLIDAYS!!
