Havaintoja, tunnelmia, kokemuksia, päiväkirjamerkintöjä ja ajatuksenvirtaa elosta ja olosta
Amerikassa, Bethesdassa, DC:n metropolialueella.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Omituisia nuo amerikkalaiset

Kuponkeja, kuponkeja

Tässä maassa tarjoukset tuntuvat pyörivän kaiken maailman kuponkien ympärillä. Kotiin tulee säännöllisesti kirjekuorellinen erilaisia alennuskuponkeja. Niitä pitäisi sitten käydä läpi ja säästää kupongit, joita arvelee tarvitsevansa. 

Kuponkeja löytyy myös kummallisista paikoista. Tämän opin karvaasti, kun olin ostamassa urheilusorteja viime viikolla. Urheilukauppa ja ruokakauppa ovat vieräkkäin, ja minulla oli asiaa molempiin. Menin tietysti ekana urheilukauppaan, koska ei ole kiva kanniskella painavia ruokaostoksia. Ostin juoksusortsit (täällä käytetään urheilussa lähes pelkästään erilaisia lökösortseja ja olen tuntenut itseni ihan idiootiksi pinkoessani juoksutrikoissa) ja menin sen jälkeen ruokakauppaan. Kaupasta sain tietysti normaalisti kuitin, jonka takapuolelle sattumalta kurkkasin. Ja sieltähän löytyi alennuskuponki, joka olisi oikeuttanut 15 % alennukseen siinä samassa urheilukaupassa, jossa juuri kävin. Muista jatkossa: tarkista kuittien takapuolet.

Toinen esimerkki kummallisesta tavasta antaa alennusta oli meidän puhelimien alennukset. Sen sijaan, että olisimme saaneet puhelimista alennusta kaupassa, maksoimme täyden hinnan kaupassa ja sen jälkeen piti suorittaa seuraavat toimenpiteet. Kotona piti leikata pahvikoteloiden viivakoodiosa sekä päivätä ja allekirjoittaa erillinen lipare, johon oli jo kaupassa tulostunut nimi ja osoite ja sitten lähettää molemmat johonkin Mail-In Rebate käsittelykeskukseen Teksasiin. 

Tämä toimenpide piti suorittaa molemmille puhelimille ja Tuomaksen nettitikulle erikseen. Ja kaikki postitettiin samaan osoitteeseen, vaikka laitteet olivat eri valmistajilta. Nyt sitten odottelemme, että saamme alennuksen kotiin postitetulla  sekillä. 

Pakkauksista leikatut osat ja postitettavat lipareet.
En voi mitenkään käsittää, miksi tällainen järjestelmä on kehitetty. Menee älyttömästi aikaa, kun joku käsittelijä siellä Teksassia käy läpi lipareet ja viivakoodit ja sitten kirjoittaa ja lähettää sekin. Eiköhän olisi hiukan yksinkertaisempaa ja tehokkaampaa vaan antaa alennus kaupassa? 

Voi toki olla, että joku on laskenut, että homma kannattaa, jos moni ei jaksa sählätä lappusten kanssa. Mutta toisaalta alennukset olivat niin isot, että varmaan aika moni sen tekee. Tai sitten kyseessä on joku jännittävä CIA-juoni ja halutaan tietää, ketkä käyttävät minkäkin valmistenumeron alla olevaa puhelinta. Hmm... =)


Hidasta toimintaa kaupassa

Kun ostaa hedelmiä tai vihanneksia, niin niitä ei yleensä punnita itse, vaan myyjä katselee kassalla, mistä lajista on kysymys ja punnitsee tuotteet vasta kassalla. Tähän menee tietysti oma aikansa. 

Toinen juttu, joka lisää kassajonossa vietettyä aikaa on se, että myyjät pakkaavat ostokset. Joissain kaupoissa on myös erilliset pakkaajat. Liukuhihnojen loppupäässä ei ole eri osastoja eri asiakkaiden tavaroille, joten pitää odottaa, että myyjä tai pakkaaja saa yhden asiakkaan ostokset pakattua. Eli kestää paljon kauemmin ennen kuin yksi asikas on saatu hoidettua loppuun. Toisaalta on tietysti ihan kivaa, että ei tarvitse itse pakata ostoksiaan, vaan joku tekee sen puolestani.


Sähköä ilmassa

Taisin jo aikaisemmin mainita, että täällä on ollut paikoittain sähkökatkoksia. Viime viikolla meni sähköt poikki korttelin päästä meiltä. Syynä usein toistuviin sähkökatkoihin on se, että sähkölinjat menevät ilmassa. Ja kun täällä on paljon vanhoja puita, niin ne kaatuvat tai niiden oksat tippuvat myrkyssä sähkölinjojen päälle. 

Palomiehet korjaamassa meidän lähellä
sähköjohdon päälle tippunutta oksaa.
Kävellessäni viimeisen katkopaikan lähellä yksi mies selitti mulle, että Georgetownissa oli koitettu viedä sähkölinjoja maan alle, mutta sitten oli tullut joku tulipalo maan alla ja ihmiset olivat grillanneet kaivonkansien päällä. Taisi vähän lisätä värikynää juttuun, mutta joka tapauksessa hän oli sitä mieltä, että ilmassa kulkevat piuhat ovat paljon parempia, koska ne on helpompi korjata, jos jotain vikaa tulee. Koitin kyllä sanoa, että meillä Suomessa ei ole ongelmia maan alla kulkevan sähkön kanssa. 

Luultavasti totuus on se, että linjojen vetäminen maan alle on tosi kallista. Mutta silti on omituista, että sähkönjakelu on täällä niin haavoittuvaista.



tiistai 17. elokuuta 2010

Tapakulttuuria osa 1

Aikaisempien Amerikan matkojen perusteella tiesin jo, että kaikki asiakaspalvelijat sanovat aina "How are you?", myös kaupan kassat. Silti se hämmästyttää vähän, että kaikki keskustelut alkavat aina samalla fraasilla. Ja kun asiakaspalvelutilanne loppuu, niin kuulee yleensä "Have a good one!".

Kun olen lenkkeillyt asuinkaduilla, niin vastaantulevat ihmiset hymyilevät ja osa moikkaa! Aika piristävää! Lisäksi yksi nainen, joka tulee mua usein aamulla vastaan, kun menen kielikursille, on ruvennut moikkaamaan.

Kurssilla on puhuttu paljon siitä, kuinka tärkeä katsekontakti on. On ollut oikein harjoituksia, joissa katsotaan vuorotellen kasvon eri osia, ettei tarvitse koko ajan suoraan silmiin tuijottaa. Sinänsä ihan hyödyllistä, koska suomalaisena katse rupeaa helposti harhailemaan, ja sitä saatetaan pitää täällä epärehellisyyden merkkinä.

Yksi kielikurssilla esiin tullut mielenkiintoinen tapa on kiitoskorttien lähettäminen. Eli kun on ollut ekaa kertaa jonkun amerikkailaisen luona esim. illallisella, niin kuuluu ottaa osoite selville (ei kuitenkaan suoraan kysymällä) ja sitten pitää lähettää postissa kiitoskortti, jossa kiittää kutsusta ja kuvailee, kuinka kivaa oli. Olenkin ihmetellyt, miksi täällä on kaikissa kirja- ja paperikaupoissa niin paljon valmiiksi painettuja kiitoskorttipakkoja myynnissä. Täytynee hankkia oma pakka, ettei mokaa uutta tuttavuutta heti alkumetreillä. =)

perjantai 13. elokuuta 2010

Autoilua

Hankittiin viikko sitten auto. Meidän auto on Honda CRV, joka on täällä todella yleinen. Ihan samanvärisiäkin näkee paljon, joten täytyy olla parkkipaikalla tarkkana, mikä on oma auto.

Täällä on liikenne välillä aika hurjaa, joten mä olen aloittanut ajamisen aika varovasti. Yleensä olen ajanut, jos meidän määränpää on ollut sellainen, mihin pääsee pikkuteitä. Tänään ajoin ekaa kertaa yksin, jee! Tosin vain ihan tässä lähellä. Täytyy kovasti ajella, niin jossain vaiheessa uskaltaudun myös DC:tä kiertävälle kehätielle, Beltwaylle. Siellä on parhaimmillaan viisi kuusi kaistaa yhteen suuntaan, joten pitää olla skarppina, että on oikealla kaistalla.

Aika nopeasti amerikkalainen autoilukulttuuri näköjään tarttuu, koska kun oltiin menossa kauppaan toista iltana, niin ehdotin, että mentäiskö autolla, vaikka kauppaan pääsee ihan hyvin kävellenkin. Puolustukseksi on sanottava, että kaikki on niin isoissa pakkauksissa, että esim maitopurkkeja ei kovin kauaa jaksa kantaa.

Paljon täällä silti ihmiset kävelevät, mikä on kiva ja tuo katukuvaan elävyyttä. Se on varmasti myös yksi syy siihen, miksi täällä näkee harvoin tosi lihavia. Myös pyöräilyä harrastetaan paljon varsinkin viikonloppuisin. Bethesdan keskustasta lähtee ilmeisesti joku suosittu pyöräilyreitti, johon pitää käydä vielä tutustumassa.

Täällä on välillä tosi pahoja ruuhkia, mutta me ollaan tähän mennessä onnistuttu välttelemään niitä. Tänä kesänä on myös ollut poikkeuksellisen pahoja myrskyjä ja sähköt ovat olleet paikoittain pitkäänkin poikki myös liikennevaloista, mikä on vielä pahentanut ruuhkia.

tiistai 10. elokuuta 2010

Kuumaa ja paljon tekemistä

Nyt ollaan oltu täällä kaksi viikkoa, vaikka tuntuu, että olisi mennyt pidempi aika.

Aloitin viime viikolla englannin intensiivikurssin. Koulu on täällä Bethesdassa kymmenen minuutin kävelymatkan päässä, mikä on kätevää. Aluksi tuntui, että kurssi oli liian helppo ja keskityimme liikaa tekstien lukemiseen, mutta annoin palautetta (hyvä minä, yleensä en saa oikein sanotuksi, jos jokin ei toimi) ja tällä viikolla opetus on ollut parempaa ja keskittynyt enemmän suulliseen englantiin.

Aika menee tosi nopeasti, koska kielikurssi vie suuren osan päivästä ja lisäksi meillä on ollut paljon asioita hoidettavana ja asioiden hoito kestää niin kauan (esim. kännykkäliittymän avaaminen vei 3h ja autonosto vähintään saman verran). 

Ja jotenkin kauppareissuihinkin saa menemään paljon aikaan, kun tutkailee purkkien kylkiä. Täällä on niin paljon lisäaineita ruoassa, että on pakko vähän katsoa mitä ostaa. Ollaankin käyty myös luomuruokakaupoissa Trader Joessa ja Whole Foodissa. 
Meidän talo edestä ja laina-auto.






Bethesdan metroaseman katutasosta.
















Toissa lauantaina käytiin päiväretkellä Baltimorossa ja sen lähistöllä. 
Ollaan katsottu tv-sarjaa The Wire / Langalla, joka sijoittuu Baltimoreen, joten käytiin katsomassa muutamia kuvauspaikkoja. Oli aika järkyttävää huomata, että slummit näyttivät oikeasti ihan samalta kuin sarjassa. 
Varsinkin kaupungin itäpuolella oli tosi rähjäisiä taloja ja katuja ja joissain taloissa oli ikkunat tai ovet peitetty lastulevyillä. Kadulla notkui ihmisiä ja huumediilereiden näköisiä ganstereita. Jotkut kadulla kulkijoista vaikuttivat olevan aineissa. Tunnelma oli todella ahdistava. Ei olisi tullut mieleenkään nousta autosta ulos, vaan pikemminkin varmistettiin, että auton ovet olivat lukossa. Slummialue oli iso ja ulottui lähelle kaupungin keskustaa. Ja heti toisella puolella kaupunkia oli myös huonoa aluetta, joskaan ei ihan yhtä pahaa, mutta enpä olisi sinnekään lähtenyt kävelemään. Vaikka alue oli tosi huonoa, niin silti näkyi välillä hienoja ja isoja autoja, joten pisti vähän miettimään, että millä rahalla ne autot oli ostettu.

Baltimoren lähellä oli Gun powder -niminen luonnonpuisto, jossa vuokrattiin kahden istuttava kanootti. Melottiin tunnin verran Atlantin lahdessa suistoalueella. Paikassa pitäisi olla paljon eläimiä, mutta me ei onnistuttu bongaamaan yhtään.
Joillan motareilla pitää maksaa tietullia.

















Paluumatkalla illalla käytiin ulkoilmakonsertissa kuuntelemassa Tegan & Saraa Merriweather Post Paviljongissa, joka oli tosi makea paikka. Se oli rinteessä, jonka alaosassa oli katettu katsomo ja yläosassa nurmikkoa, jossa ihmiset istuskeli vähän piknik / festari -tyyppisesti. 

Ostari, parkkis, Starbucks-cappucino ja android-puhelin.




















Täällä on välillä tosi kuuma. Tänään on ehkä kuuminta tähän astisista päivistä (99 F / 37 C). Kuumuus ei kuitenkaan tunnu kovin pahalta, koska joka paikassa on ilmastointi. Jos on pidemmän aikaa ulkona auringossa, niin pitää ehdottomasti olla vettä mukana.

Meidän muuttokuorma ei ole vielä saapunut, joten erityisesti ruuanlaitto vaatii välillä vähän mielikuvitusta. Aluksi meillä oli vain yksi pannu, joten päätimme ostaa kattilan. Se ei kuitenkaan ollut ihan helppoa, koska kaikki kattilat myydään täällä 12 kappaleen seteissä. Lopulta löysimme setin, jossa oli vain kaksi kattilaa, ja ostimme sen. Nyt sitten saa jo useampaa ruokaa tehtyä, vaikka aika paljon ollaan syöty myös ulkona varsinkin, jos koko ilta on mennyt jonkun asian hoitamiseen.

Tuomas ja iso hampurilaisannos Silver Dinerissa.

tiistai 3. elokuuta 2010

Ensimmäisen viikon havaintoja

Nyt on kulunut aika lailla tunnilleen tasan viikko siitä, kun saavuimme uuteen Amerikan kotiimme. Tuntuu, että siitä olisi pidempi aika, sillä aika paljon on tapahtunut ja olemme myös tottuneet vähitellen joihin Amerikan ihmeellisyyksiin. Siispä onkin hyvä aika listata tähän saakka ihmetystä herättäneitä asioita.

Heti ekana iltana panin merkille, että kaskaat pitävät niin kovaa meteliä, että se kuuluu sisälle saakka. Lisäksi pimeällä näkyy tulikärpäsiä. Myös kasvusto on aika villiä ja pihan perällä kasvaa jotain liaanin tapaista. Vaikuttaa siltä, että puutarhan hoidossa tulee olemaan kova työ. Lisäksi täällä on isoja hämähäkkejä sekä myös hyppiviä hämähäkkejä. Taistelin yhden hyppivän olion kanssa kylppärissä ja viiden minuutin ja usean kiljahduksen jälkeen voitin.

Imurit ovat täällä outoja, isoja möhkäleitä. Meillä oli täällä valmiina imuri, mutta sen teho oli huono ja sen  suulakepää (tai miksi niitä nyt kutsutaankaan) oli niin iso ja painava, että sillä oli mahdotonta imuroida nurkkia. Menimme siis ostamaan uutta imuria ja toisesta kaupasta löytyi muitakin kuin amerikkalaismalleja. Bongasin heti pari imuria, jotka olivat suomalaismallia. No, myyjä tuli paikalla ja varoitteli, että niillä ei kyllä saa mitenkään koko taloa imuroitua, ehkä jonkun pikku toimiston.

Kodinkoneet ovat kyllä täällä yleensäkin vähän erilaisia ja ennenkaikkea isompia! Talossa on pesutorni ja meillä kesti tovi, ennenkuin saimme selville kumpi osa on pesukone ja kumpi kuivain. Pesukone oli vähän omituinen, koska pesu kesti vain n. 20-30 minuuttia. Eikä se ollut mikään pikapesu. Hmm. Äsken lykkäsin sitten pyykit kuivaimeen, jonka toiminta myös vähän jännittää. Toivottavasti valitsin tarpeeksi alhaisen lämpötilan, etteivät vaatteet kutistu.

Meillä on nyt lainassa auto ja ihmettelimme aluksi, että miksi sen ratti liikkuu alaspäin aina, kun auton sammuttaa. Sitten tajusimme, että se on siksi, että lihavat ihmiset pääsevät penkille ja penkiltä pois. Kauhean usein ei kyllä ole pakko nousta autosta, sillä esim pankkiasiat saa kätevästi hoidettua drive-throughn kautta.

On myös todella outoa, kuinka helposti ihmiset antavat käyntikorttinsa. Olimme tavaratalossa ostoksilla ja miesten kenkäosaston kassa antoi meille noin vain käyntikorttinsa. Tittelinä oli muuten hienosti shoe specialist.

Täällä maksetaan edelleen laskuja shekeillä ja joitain asioita voi olla mahdoton maksaa muuten kuin shekeillä. Nyt sitten odottelemme, että saamme pankista shekkivihkon.

Omituisia ja erilaisia asioita olisi varmasti paljon enemmänkin, mutta tässä nyt ensimmäisenä mieleen tulleet. Kirjoittelen muista havainnoista ja tunnelmista toisen kerran.