Matkamuistoja Kanadasta ja joulutoivotuksia

Olimme edellisten vieraiden kanssa Niagaran putouksilla ja Torontossa. Lensimme DC:stä Buffaloon, koska on halvempaa lentää Jenkkien sisällä kuin Kanadan puolelle. Buffalosta vuokrasimme auton.

Niagaran putouksia ei valitettavasti päässyt katsomaan ihan läheltä, koska siihen tarkoitettu vene ei ollut liikenteessä talvella. Muuten putoukset olivat kyllä vaikuttavan näköiset. Me olimme hotellissa lähellä Kanadan puolen putouksia, jotka ovat isompia. Olimme valinneet hotellihuoneiksi näköalahuoneet ja rahoilleen sai ehdottomasti vastinetta.

Kaikissa matkaoppaiden kuvissa putouksien yllä näkyi
sateenkaari ja se näkyi myös oikeasti, kun aurinko paistoi,

Kylmältä näyttää.

Vasemmassa reunassa näkyy USA:n puolen putouksia.

Muuten Niagaran kaupunki / kylä oli aika suolaisesti hinnoiteltu ja ravintolassa syömisestä sai pulittaa pitkän pennin.

Perjantai-iltana putouksien yllä oli hieno ilotulitus, jota katselimme huonebileiden ohessa mukavasti lämpimästä. Kävimme myös Niagara by the lake pikkukylässä, jossa oli idyllinen kylänraitti.

Niagaralta ajoimme Torontoon, jossa olimme pari yötä. Toronto oli iso kaupunki, josta mieleen jäi erityisesti iso China Town. Tuomas ja Teemu kävivät katsomassa lätkää, mutta me suuntasimme Piian kanssa katsomaan Chelsea Handlerin stand up -komiikkaa.

Sunnuntai Torontossa oli sateinen, joten tutustuimme kaupungin isoon maanalla kulkevaan kävelytieverkostoon. Olipas mukavaa kävellä lämpimässä ja kuivassa sen sijaan, että olisi joutunut sateeseen!

Maanalainen Toronto.

Maanantaina oli kotiinlähdön aika, joten heräsimme aikaisin, että ehtisimme ajaa takaisin Buffaloon talvikelillä lähes kesärenkailla. Kun olimme päässeet matkaan, niin Tuomaksella soi puhelin ja lentoyhtiöstä (United) ilmoitettiin, että meidän lento oli peruttu. He eivät antaneet mitään syytä peruutukselle, joten epäilimme, että lento oli peruttu, koska matkustajia oli liian vähän. Meillä ei sinänsä ollut Tuomaksen kanssa hätää, mutta Teemun ja Piian piti ehtiä jatkolennolle Suomeen. Saimme heille onneksi sumplittua lennon suoraan Torontosta ja meidän varaus siirrettiin Buffalosta lähtevään iltakoneeseen.

Saimme siis muutaman lisätunnin Torontossa, joten menimme katsomaan CN tornia, joka on ollut jossain vaiheessa maailman korkein rakennus. Meidän oli tarkoitus mennä torniin jo edellisenä päivänä, mutta silloin oli niin kova sumu, ettei ollut mitään järkeä maksaa lippua.

Meillä oli Tuomaksen kanssa vielä ylimääräistä aikaa ennen lennon lähtöä, joten kävimme Buffalon viereisessä tuppukylässä leffassa. Oli kyllä halpaa hupia: leffa, popcornit ja limu maksoivat yhteensä vain kuusi dollaria.

Ankean näköinen leffateatteri Cheekvakvaassa tai mikä
nyt olikaan.

Nyt meillä on sitten Miira ja Antto täällä kylässä ja ensi viikolla tulevat Sanna ja Mirko. Täältä ei oikein saa suomalaisia jouluruokia, mutta täyty tehdä porukalla vaikka porkkanalaatikkoa ja joulutorttuja. Kinkku pitänee korvata jollain muulla possupaistilla, sillä kalkkunan täyttäminen ei oikein inspiroi ja joulukinkkua täältä ei saa.

Talojen joulukoristeet ovat useimmiten yllättävän hillittyjä ja monella ei ole mitään koristeita. Kaikki eivät täällä kylläkään vietä joulua. Oma suosikkini onkin ehkä autojen koristelu. Aina välillä näkee autoja, joiden nokassa on joulukranssi tai Petteri Punakuonon nenä ja sitten katolla sarvet. Harmi, että en ole saanut niistä kuvaa napattua.

Tämän talon koristeluissa on vähän yritystä.

Täällä on yksi ärsyttävä jouluperinne. Pitää nimittäin antaa tippiä sekä lehdenjakajille että postimiehelle. 

Lehdenjakajilta (meille tulee monta sanomalehteä) tuli jokaiselta meille joulukortti, jonka mukana tuli kirjekuori, jossa oli valmiiksi heidän kotiosoitteensa. Eli kiitos vaan tästä kauniista eleestä. Tällä kuorella piti sitten lähettää heille tippi, joten Tuomas kirjoitti jokaiselle 20 dollarin sekin ja pisti postiin. Ja tietysti mukaan piti laittaa pikku viesti, että he tietävät, mistä osoitteesta tippi on tullut. Eihän se ole kivaa, jos meidän lehdet heitellään minne sattuu sen takia, että lehdenjakaja on luullut, että emme ole tipanneet. Postimiehen kanssa kuvio onkin sitten mielenkiintoisempi, koska he eivät saa vastaanottaa rahaa, mutta jotain tippiä on annettava. Niinpä ostimme postimiehelle 25 dollarin lahjakortin Sears-tavarataloon. Olen aika hiilenä tästä tavasta (miten niin mulla ei ole joulumieltä?!) ja ainut lohdutus on, että pistämme laskun eteenpäin. Työskenteleväthän he varmasti pienellä palkalla, mutta tuntuu silti omituiselta, että he vastaanottavat lähes joka taloudelta 20 – 50 dollaria tippeinä, joista tuskin maksavat veroa. Tai ehkä mua vaan kyrsii se, että niin monessa jutussa maksettava hinta ei olekaan se, mikä lukee hinnastossa. 

Meidän ovi ja tippikuori postimiehelle.

Meiltä jäi tänä vuonna valitettavasti kortit lähettämättä enkä voi edes antaa sille mitään hyvää selitystä. Kiitos paljon kaikille meitä kortilla muistaneille!!

ILOISTA JA TUNNELMALLISTA JOULUA!!

Tai niinkuin täällä poliittisesti korrektisti sanotaan, HAPPY HOLIDAYS!!

Ajokortin hankkiminen on kestävyyslaji

Ajokortin hankkiminen on ollut melkoinen urakka. Ensin piti suorittaa netissa 3h kestävä alkoholi- ja huumevalistuskoulutus. Tekstit piti oikeasti lukea huolellisesti, koska joka luvun jälkeen oli koe, josta piti päästa läpi, ennen kuin pystyi siirtymaan seuraavaan kappaleeseen. 

Kun kurssi oli hyväksytysti läpäisty piti vielä mennä autokouluun suorittamaan alkoholi- ja huumetietouskoe. Osa kysymyksista oli hölmöjä, kuten vaikuttaako alkoholi a) tyylitajuun b) harkintakykyyn c) ei mihinkään. Läpäisimme kokeen ja saimme sertifikaatit todistuksiksi mukaan.

Seuraavaksi menimme innokkaina Motor Vehicle Administrationiin MVA:hen, eli paikalliseen Ajoneuvohallintokeskukseen hankkimaan ajokortteja. Jonotimme vastaanottotiskille, jossa selvisi että pitää olla sosiaaliturvanumero tai todistus siitä, ettei voi saada numeroa, ennen kuin voi jatkaa.

Niinpa jäimme odottelemaan sosiaaliturvanumeroasian etenemistä. Minä en voi saada sosiaaliturvanumeroa, koska en ole töissä täällä, joten sain sossutoimistossa käymällä todistuksen asiasta. Tuomas sai numeron, mutta sen saaminen kesti, koska joku harjoittelija ehti kerran hävittääkin Tuomaksen paperit.

Menin sitten todistuksen kera yksin MVA:han, että edes toinen meistä saisi kortin. Sillä kertaa homma tyssäsi siihen, että vastottotiskilla ei hyvaksytty mun asuinpaikkatodistusta. Täällä pitää monessa paikassa todistaa asuvansa tietyssä osoitteessa ja todistukseksi kelpaavat esim. vuokrasopimus, kaasu- tai sähkölasku tai tiliote. Mulla oli mukana keväällä sähköpostitse tehty vuokrasopimus ja pankista tullut kirje. Ne eivät kuitenkaan riittäneet todistukseksi, koska vuokrasopimuksessa ei näkynyt vuokraemännän allekirjoitusta ja pankin kirje ei kelvannut, koska ei ollut tiliote.

Kului aikaa ja Tuomaksen sosiaaliturvanumero tuli vihdoin. Tapasimme myös vuokraemännän ja teimme virallisen sopimuksen. Lisäksi meille tuli kaasulasku, jossa oli meidän molempien nimet. Otimme tarvittavat paperit mukaan ja ajoimme puolisen tuntia MVA:han Gaithersburgiin. Tällä kertaa asiointi ei tyssännyt vastaanottotiskille, vaan saimme vuoronumerot ja pääsimme ensimmäistä kertaa varsinaisesti hakemaan ajokorttia.

Vuoronumerot liikkuivat tuskallisen hitaasti ja samassa systeemissä meni monella eri kirjainkoodilla olevia numeroita. Olimme kuitenkin onneksi varautuneet siihen, että odotteluun menee aikaa. Lopulta pääsimme vuoronperään asioimaan. Virkailija käsitteli papereita, otti valokuvan ja teki näkötestin. Sitten tuli ilmoitus, että Homeland Securityn pitää vielä tarkastaa meidän viisumit eikä käsittelyä voitu jatkaa ennen sitä. Niinpä saimme käskyn mennä kotiin odottelemaan viikoksi tai muutamaksi, kunnes sähköpostitse tuli ilmoitus, että Homeland Securityn tarkistus on mennyt läpi.

Ajoimme taas MVA:hen toivoa täynnä. Ensin jonotimme vastaanottotiskille, josta saimme taas vuoronumeron. Sitten jonotimme virkailijalle, joka kaivoi mapistaan saman tiedon, joka oli tullut meille sähköpostitse. Lisäksi hän otti papereistamme kopioita ja saimme klemmarin papereihimme. Sitten saimme käskyn mennä taas jonottamaan. Ajattelimme, että pääsemme tekemään seuraavaksi tekemään teoriakoetta. Mutta tiedossa olikin taas uusi luukku, jossa papereita pyöriteltiin ja kopioitiin. Virkailija tulosti uuden vuoronumeron tapaisen lapun, jossa oli meidän käsittelytunnus viivakoodilla ja käski mennä odotustilan perässä olevaan huoneeseen, jossa teoriakoe suoritetaan. Pääsimme siis kolmen käytännössä täysin hyödyttömän tiskin jälkeen viimein tekemään teoriakoetta. Onneksi kokeet menivät läpi, vaikka osa kysymyksistä oli aika vaikeita, kuten millaisia rangaistuksia mistäkin liikennerikkomuksesta tulee.

Seuraavana steppinä oli ajan varaaminen ajokokeeseen. Se piti tehdä puhelimitse ja langan toisessa päässä oli automaatti. Automaattiin piti muun muassa ilmoittaa, milloin on saanut harjoitteluluvan, jota meillä ei tietenkään ollut, joten Tuomas heitti päivän hatusta, sitten piti näppäillä käsittelytunnus ja missä toimistossa kokeen halusi tehdä ja sitten automaatti antoi ajan parin viikon päähän.

Ajokoepäivänä menimme MVA:han hyvissä ajoin, puolta tuntia ennen mun ajoaikaa, joka piti olla 12.15. Tuomaksen ajokoe piti olla 12.30. Tällä kertaa emme jonottaneet vastaanottotiskille, koska ovilla oli erikseen opasteet ajokokeeseen tuleville. Meidän piti mennä ilmoittautumaan omalle tiskille. Ilmoittautumiseen jonottaminen kesti kevyet 45 minuuttia ja jonottaminen tapahtui tällä kertaa kirjaimellisesti jonottamalla seisten.

Kun lopulta pääsimme asioimaan, niin hankaluuksia aiheutti se, että aioimme molemmat ajaa inssin samalla autolla. Virkailija sääti jotain, otti meidän paperit ja passit ja käski mennä istumaan ja odottamaan, kunnes kutsutaan.

Ainakin tunnin verran odottelimme, kunnes mua kutsuttiin. Samaan aikaan kutsuttiin useampaa ihmistä, joten lähdin kiireen vilkkaan hakemaan autoa parkista. Sitten ajoin autolla autojonoon, jonottamaan taas kerran.

Odottelin ehkä viisitoista minuuttia ja sitten tuli mies tutkailemaan autoa. Hän pyysi myös papereitani ja rupesi sitten tenttaamaan auton tekniikan hallinnasta. Milloin piti laittaa pyyhkijöitä päälle, milloin vilkkua. Ja häpeäkseni täytyy myöntää, että koska olin kohtuu kypsä odotukseen, inssi oli tosi ilkeä ja jännitti, niin ei ihan heti mennyt vilkut ja pyyhkijät oikein päin.

Sitten piti laittaa eri valoja päälle. Inssi puhui todella kummalla aksentilla englantia, ja mun oli tosi vaikea saada puheesta selvää. Ihmettelin, kun hän käski laittaa ”imagenery” valot päälle. Mä olin ihan, että mitä, tarkoitatko pitkiä valoja? Tyyppi sanoi vihaisesti, että ”ei, laita imagenery valot päälle” ja hoki vaan sitä koko ajan. Loppujen lopuksi tajusin, että hän tarkoitti emergency valoja, joten laitoin hätävilkut päälle.

Seuraavaksi tyyppi istui kyytiin ja alkoi selittää inssiajon sääntöjä. Piti ajaa turvallisesti liikennesääntöjen mukaan, jutella ei saanut mitään ylimääräistä ja kun hän antoi jonkun käskyn, niin sain kysyä, kunnes ymmärsin mitä piti tehdä.

Sitten ajettiin läheiselle harjoitusradalle, jossa piti tehdä taskuparkki inssin ottaessa aikaa. Suomessa taskuparkit alkoivat sujua jo pakostakin ihan hyvin, mutta täällä ja tällä autolla en niitä ole pahemmin tehnyt. Sain kuitenkin koslan parkkiin.

Seuraavaksi kommunikointiongelmia aiheutti, kun inssi käski tulla parkista pois ja ”put to park”. Mä kysyin, että saanko siis itse valita mihin parkkeeraan. Inssi rupesi melkein huutamaan, että ”ei kun sä et kuuntele, mähän sain, että put to park”. Hetken väännettyämme tajusin, että piti laittaa parkkivaihteelle.

Loppuajo sujui ilman suurempia yhteenottoja, kun päätin, että en puhu mitään ylimääräistä, enkä oikeastaan edes vilkaissut enää koko äijää. Luulin, että mulla oli Suomessa aikoinaan ilkeä inssi, mutta tämä kaveri oli kyllä kymmenen kertaa pahempi. Kun ajo oli ohi, hän ei edes sanonut, miten kävi (ja mua ketutti niin paljon, että en kysynyt) vaan käski vain mennä odottamaan kunnes mun vuoronumero tulee.

Tuomaksen ajovuoro tuli aikanaan ja hänellä oli ollut mukava inssi, joka oli muun muassa esitellyt itsensä. Sitten Tuomas tuli takaisin ja pääsimme molemmat odottelemaan seuraavaa vaihetta. Kun mun vuoro lopulta tuli, niin asiat alkoivat vihdoin edetä ja sain kohta jo kortin käteen. Mun osuus kesti sinä päivänä neljä tuntia 25 minuuttia. Tuomaksen ajokortin käsittelyä odoteltiin vielä puolisen tuntia.

Ajokortti maksoi 9 dollaria, mutta olisin kyllä ollut valmis maksamaan aika paljon enemmän, jos homma olisi mennyt sujuvammin. Kortti on voimassa vuoden, mutta uusiminen menee kai (ja toivottavasti!) helpommin. Ajokorttiin on merkitty osoite, joten jos muuttaa, niin kortti pitää uusia. Lisäksi kortissa lukee sukupuoli, pituus ja paino.

Tuo ajokoepäivä oli niin turhauttava, että ketutti vielä monta tuntia MVA:lta lähdön jälkeenkin.

Lähiseutumatkailua

Syksy alkaa tulla tännekin, mutta päivisin saattaa olla vielä parhaimmillaan 15 astetta lämmintä. On ollut tosi aurinkoista. Aika moni puu on pudottanut lehdet, mutta osa on vielä hienon värisiä.

Pari viikkoa sitten oli Halloween ja vaikka meillä oli asian mukaisesti kurpitsa oven edessä ja ulkovalo palamassa, niin silti ei tullut kukaan kysymään “Trick or treat?”. Olin kyllä vähän pettynyt. 

Olimme yksi viikonloppu lokakuun loppupuolella Appalakkien vuoristoon kuuluvassa Shenandoahin kansallispuistossa Virginiassa. Ajoimme puiston läpi Skyline Drive -nimistä maisematietä ja pysähdyttiin puolessa välissä yöpymään. Olimme kyllä ihan hotellissa läheisessä kaupungissa, koska puistossa oli sesonkiaika ja kaikki mökit olivat jo varattuja. Puistossa oli upea ruska varsinkin alempana rinteillä. Molempina päivinä teimme pienet patikkaretket ja pysähtelimme paljon näköalapaikoilla. 

Syksyllä on paljon tammenterhoja. Ja oravia,
jotka jemmailee niitä.

Kuvassa liitelee luultavasti korppikotka.

Virginiassa ajellaan tällaisilla näppärillä
kauppakasseilla.

Euroopassa vastaavassa paikassa olisi varmasti ollut ihmisiä liikkeellä busseittain, mutta amerikkalaiseen tapaan kaikki olivat omalla autolla liikkeellä. Ei ihme, että puiston sisäänkäynti olikin pahasti ruuhkautunut, ja meidän piti odottaa noin puoli tuntia ennen kuin pääsimme sisään. Sen jälkeen ihmiset ja autot jakaantuivat tasaisemmin, mutta missään ei silti tarvinnut olla yksin. 

Hieno auringonlasku.

Appalakkien vieressä olevassa laaksossa oli upea ruska.

Paikka, jossa olimme yötä, oli nimeltään Harrisonburg, ja se oli kyllä oikea autoilukaupunki. Näimme kävelytietä yhteensä parikymmentä metriä. Mä ahdistuisin, jos ei pääsisi kävellen liikkumaan, mutta ehkä amerikkalaisista on kätevää ajaa autolla joka paikkaan. Takaisin tullessa pysähdyttiin Charlottesvillessä, joka olikin sitten iloinen yllätys. Kaupungista löytyi “vanha kaupunki”, jossa oli pisin täällä nähty kävelykatu. Tunnelma oli kaupungissa aika samanhenkinen, kuin jossain Ruotsin pikkukaupungissa. 

Muita epätyypillisiä amerikkalaisia kaupunkeja ovat olleet Leesburg noin tunnin ajomatkan päässä (Leesburgissa on iso outletkylä), DC:n metroalueella sijaitseva Alexandria sekä Marylandin pääkaupunkin Annapolis. 

Amerikkalaiset tykkäävät liputtaa vuoden ympäri.
Joku on ollut vähän luovempi ja taiteillut rusetin.

Tällaisia kylttejä löytyy ravintoloiden vessoista.
En tiedä olenko ainut, joka ajattelee näin,
mutta kun olen ravintolassa, niin en haluaisi ajatella,
että työntekijät käyvät vessassa. Tai ainakaan,
että he eivät itse tajuaisi pestä käsiä!

Leesburgissa oli hauska kahvila, jonka katosta roikkui kenkiä.

Annapolis.

Tuomas Annapoliksen satamassa.
Luurin toisessa päässä Teemu.

Ensi maanantaina meillä on inssiajot. Pitäkäähän peukkuja! =)

Päivitystä pitkästä aikaa

Onpas kulunut pitkä aika siitä, kun viimeksi kirjoitin. Anteeksi rakas nettipäiväkirja.

Nyt ollaan oltu täällä jo yli kymmenen viikkoa ja täälläkin alkaa olla jo syksyistä. Tosin välillä päivällä voi olla vielä yli kaksikymmentä astetta, kuten oli tänään. Mutta välillä taas on sateista ja kylmää.

Bethesdassa oli viime lauantaina Tastes of Bethesda -

tapahtuma, joissa sai maistiaisia eri ravintoloista. Ilma oli hyvä

 ja ihmisiä oli paljon.

Dupont Circlellä on paljon ihmisiä hengailemassa. 

Vähän kuin paikallinen Espa.

Kaasua!
Joka tapauksessa on ollut sen verran viileää varsinkin öisin, että on pitänyt laittaa lämmitys päälle. Se olikin vähän jännittävää, sillä talo lämpiää kaasulla. Kun käännettiin termostaatti / lämpötilasäädin ilmastoinnilta lämmitykseen, niin kodinhoitohuoneen kaasulämmitin meni päälle.

Metallisesta laatikosta alkoi kuulua huminaa ja näki, kuinka sisällä paloi sininen liekki. Oli sen verran oudon näköistä, että piti vielä varmistaa vuokraemännältä, että onhan se normaalia.

Lämmintä ilmaa puhaltaa nyt aina välillä samoista luukuista, mistä tulee ilmastoinnin ollessa päällä kylmää ilmaa. Mukavasti talo on lämmennyt, mutta ehkä pitää vielä löytää oikea lämpötila. Lisäksi on mahdollista ohjelmoida eri lämpötilat heräämiseen, päiväksi, illaksi jne. Ikkunat ovat täällä yksinkertaiset ja seinät paljon ohuemmat kuin Suomessa, joten kylmällä kaasua varmasti palaa.

Mainoksia ja sivuvaikutuksia
Kirjoitin jo aikaisemmin siitä, kuinka postissa tulee paljon erilaisia kuponkeja. Lisäksi tulee tosi paljon kaikkea hyväntekeväisyysorganisaatioiden postia, joissa tulee paljon sälää, jolla yritetään houkutella avustuksia. Invalidisäätiö jää ihan kakkoseksi postikortteineen. Eilisen postin avaamisen saldo oli yksi Amerikan kartta (luonnonsuojelujärjestö), yksi lehtiö (sotaveteraanit) ja osoitetarroja (sotaveteraanit). Aikaisemmin on tullut joku joululaulucd ja ainakin yksi kalenteri. Eilen tullut kartta ja lehtiö pääsevät kyllä käyttöön.

Täällä mainostetaan ihan tuhottomasti lääkkeitä telkkarissa ja lehdissä. Mainosten kaava on aina sama: ensin joku kertoo henkilökohtaisesti tai näyteltynä sydänkohtauksesta / astmasta / erektiöhäiriöstä, sitten esitellään lääke ja lopuksi tulee mainoksen siihen astisen keston verran lääkkeen haittavaikutuksia ja sivuoireita. Joskus sivuvaikutukset luetellaan niin nopeasti, että niistä ei saa mitään selvää. Mutta välillä saa, ja sivuvaikutukset ovat joskus ihan käsittämättömiä. Esim. eräskin astmalääke saattaa aiheuttaa itsemurha-ajatuksia. Saa olla aika paha astma, että lähtee kokeilemaan.

Ja välillä taas tulee mainoksia, että ota yhteyttä tiettyyn lakifirmaan, jos joku tietty lääke on aiheuttanut sinulle jotain vakavia haittavaikutuksia.

Telkkarimainokset on täällä muutenkin aika huvittavia välillä. Mainostentekijät ilmeisesti uskovat toiston voimaan, joten yleinen konsepti on se, että sama / suunnilleen sama lause toistetaan monen ihmisen sanomana. Ja nämä ihmiset ovat mielellään eri sukupuolia ja rotuja edustavia.  Tässä yksi esimerkki: http://www.youtube.com/watch?v=HX0fIi3H-es

Asiaa autoilusta
Saimme vähän aikaa sitten autoon oikeat kilvet. Täällä kilvet vaihtuvat omistajan vaihtuessa, joten aluksi meillä oli väliaikaiset paperikilvet.

Täällä ei autoissa ole (tai ainakaan meidän autossa) kuramattoja. Kun hain kilpiä autokaupasta, niin seinällä mainostettiin maton käsittelyä säänkestäväksi. Miten olisi ihan vaan kuramatot?

Autoilu on sujunut hyvin, mutta välillä ruuhkat yllättävät, ja matkaan menee monesti tuplasti se aika, mitä navigaattori sanoo. Yksi huvittava kokemus oli, kun olimme ajamassa DC:n keskustassa jonkun valtion viraston alakerrassa olevaan parkkihalliin. Sinne ei menty noin vaan: kaikkien piti näyttää henkilöllisyystodistus ja lisäksi auto käytiin jolloin ihme metallin- tai pomminpaljastuslaitteella läpi. Selvittiin tarkastuksesta, ja saatiin kommenttia vain siitä, että auto oli joutunut lintujen uhriksi.

Joissain isommissa risteyksissä näkyy kodittomia kylttien kanssa kerjäämässä. He kävelevät kääntymiskaistojen vierellä, kun autot ovat pysähtyneet punaisiin valoihin. Kerran näin myös kiltin näköisiä lukiolaisia keräämässä rahaa kissojen orpokodille tms. Aika monen auton ikkuna aukesi, toisin kuin silloin kun samassa risteyksessä on ollut koditon kerjäämässä.

Meillä ei ole vieläkään Marylandin ajokortteja. Viimeksi kun käytiin ko. virastossa, niin päästiin jo ekalta tiskiltä seuraavalle ja asioita saatiin vähän eteenpäin. Homma tyssäsi kuitenkin siihen, että Homeland securityn pitää tarkistaa meidän passit, viisumit ja maahantulotiedot. Aika pian tuli onneksi ilmoitus sähköpostiin, että tarkistus on mennyt läpi. Eli nyt sitten on tiedossa mulla neljäs retki samaan paikkaan. Ja eipä taida jäädä viimeiseksi.

Arvaa mikä metroasema? Tämä on kompakysymys, sillä

kaikki asemat näyttävät ihan samoilta.

DC:n yöelämä
Meille tulee lauantaina ekat vieraat, joten pääsee itsekin vähän turisteilemaan. Tosi monia paikkoja on vielä näkemättä.

Oltiin toissa lauantai-iltana katsomassa Valkoista taloa iltavalaistuksessa. Kello oli kahdeksan ja ajateltiin, että  mennään syömään jotain. Joka paikassa oli kuitenkin ihan kuollutta ja nähtiin tasan kaksi auki olevaa ravintolaa, mutta paljon kiinni olevia. DC:n keskustassa on aika iso virastoalue, joka on ihan kuollut virka-ajan ulkopuolella. Autoja vaan ajaa katuja pitkin, mutta kävelijöitä ei näy. Sitten kun ajaa keskustasta vähän poispäin, niin esim. Dupont Circlellä on jo ihan toinen meininki.

Valkoinen talo.

Bethesda illalla.

Bethesda illalla.

Kärsivällisyyttä vaativa fast food nation & tilastoleikkiä

Korkein lämpötila tänään 79 F / 26 C.

Kirjoittelen tätä aurinkohuoneessa, joka on vähän kuin iso kuisti. Syksyn tuntua alkaa olla ilmassa ja  pihalle on pudonnut jo jonkun verran lehtiä.  Täällä on paljon tammenterhoja ja oravat jemmailee niitä joka paikkaan. Tuomas on ekassa tennismatsissa täällä, joten olen yksin kotona. Hän liittyi DC:n alueen liigaan tms. ja kausi käynnistyi tällä viikolla. Saa nähdä tuleeko täällä käytyä katsomassa pelejä yhtä harvoin kuin Suomessa. =)

Amerikassa kun ollaan, niin täällä on paljon pikaruokaloita. Yhteistä kaikille on se, että ruoan saaminen kestää kauan. Esim. Mäkkärissä hampurilaista ladota heti tarjottimelle, vaan pitää ensin tilata ja maksaa ja sitten odotella, että joku tekee hampparin. Tästä aiheutuu se, että esim. lounasaikaan jonot ovat pitkät ja pikaruokaa ei saa kovinkaan pikaisesti.

Pikaruokalat eivät ole ainoat paikat, joissa koetellaan kärsivällisyyttä. Metroon rullaportaat menevät täällä joka paikassa tuskastuttavan hitaasti. Olemme tulleet siihen tulokseen, että nopeus on säädetty lakimiesten kanssa ja tarkoituksena on minimoida kaikki onnettomuudet. Siinähän sitten odotat, tai lähdet reippailemaan.  Liikenteessä taas on tyypillistä, että vihreät valot kestävät kauan ja samoin tietysti punaiset. Voi olla, että systeemi on toimivampi kuin Suomessa. Ainakin jos sattuu ajamaan vihreässä aallossa.

Kaikkien asioiden hoito vaatii täällä jonottamista. Sosiaalitoimistossa ja ajokorttitoimistossa pitää peräti jonottaa ensin yhdelle tiskille, että saa varsinaisen jonotusnumeronsa. Kansalaisiin kohdistuva byrokratia on täällä muutenkin aikamoista, sillä esimerkiksi ajokortit pitää uusia kahden vuoden välein. Tuntuukin uskomattomalta, että yrityksen saa täällä kuitenkin perustettua kuudessa päivässä.

Toissa viikolla kävimme tutustumassa Bethesda sport & healt -kuntosaliin. Paikkaa meille esitteli solariumissa itsensä ryppyisäksi kuivattanut silkkarifitnessnaikkonen. En ole ikinä nähnyt niin monta lämmittely / cardio –laitetta kerralla kuin siellä. Laitteita oli Helsingin Esportin lämmittelyalueen laitteet kertaa viisi tai kuusi. Oli jos jonkinlaista crosstraineria ja sellaisia ihme rappukävelykoneita. Monessa laitteessa oli oma telkkari. Olisihan se aika kamalaa, jos ei voisi katsoa telkkaria samalla kuin treenaa.

Paikan ekat ryhmäliikuntatunnit alkoivat puoli kuusi aamulla. Ja mä kun olen aina ajatellut, että ne jotka menevät spinningiin seitsemältä ovat hulluja. Nainen esitteli mulle myös naisten pukuhuoneet. Niissä oli kaikkea mahdollista silitysraudoista lähtien. Suihkussa käyminen hoidettiin siveästi omissa verhoilla varustetuissa suihkukopeissa. Se ei selvinnyt mulle, että oliko tarkoitus myös riisuutua ja pukeutua kopissa, vai hoidettiinko se jotenkin pyyhkeeseen kietoutuneena säilytyskaappien luona. Salilla oli kyllä hienot puitteet, mutta sen verran suolainen kuukausimaksu, että jätettiin väliin. Onneksi täältä löytyy muitakin vaihtoehtoja.

Mulla loppui pari viikkoa sitten englannin intensiivikurssi. Ilmoittautumisen yhteydessä piti tehdä tasokoe. Viimeisellä viikolla meille sanotiin, että vikana päivänä teemme saman kokeen uudestaan. Olin vähän, että jahas, vai sama koe. Opettaja sanoi lisäksi, että harjoittelemme koetta varten. Ajattelin, että käymme läpi asioita, joita kokeessa on, mutta sen sijaan kävimmekin kokeen kohta kohdalta läpi oikeine vastauksineen. Seuraavana päivänä oli sitten koe, josta sain täydet pisteet. Mulle sanottiin, että vain viisi opiskelijaa oli siihen mennessä saanut kokeesta täydet. Mutta kamoon, jos koe on sama ja vielä käydään läpi, että kohdan kaksi vastaus on C, niin kai mä ne nyt muistan vielä seuraavana päivänä. Kaipa koetuloksia halutaan käyttää näyttämään jossain tilastoissa, että opiskelijat kehittyvät kurssien aikana. Ainakin televisiosarja The Wireen / Langalla perusteella kouluissa halutaan, että tilastot ovat kunnossa, oli totuus mikä tahansa.

Olen jatkanut opiskelua samassa paikassa professional english –tunneilla, joita on kahtena aamuna viikossa. Englannin opiskelun lisäksi tunneilla käydään läpi politiikkaa, terveydenhuoltoa, ympäristöasioita yms., joista on ollut paljon hyötyä tämän yhteiskunnan ymmärtämisen ja uutisten seurannan kannalta. Opettaja on tosi fiksu ja on työskennellyt Maailman pankissa ja congressissa avustajana. Tunneilla on kaksi japanilaista naista mun lisäksi. Me ollaan menossa lauantaina grillamaan toisen luo. Tämä Miori asuu myös Bethesdassa ja on naimisissa amerikkalaisen laivaston hammaslääkärinä (kai) työskentelevän miehen kanssa. He ovat muuttaneet tänne keväällä.

Kaupassa käynti täällä on alkanut sujua.  Vaihtoehtoja on lähistöllä monta: Giant, Safeway, Trader Joe’s, Whole Foods, Balducci’s ja tänään testattu World Market. Osa kaupoista on perussupermarketteja ja osa luomukauppoja. Balducci’s on Stockan herkku pienoiskoossa.  Tuotteet alkavat tulla vähitellen tutuiksi, eikä enää tarvitse pyöriä pallo hukassa etsien jotain purkkia. Täällä tuotteiden sijoittelu eri käytäville ja hyllyille tuntuu nimittäin noudattavan ihan omaa logiikkaansa.

Ruokatavaroista eniten ongelmia on aiheuttanut kinkku.  Suurin osa täkäläisistä kinkuista on hunajakinkkua (yök!) tai muuten vain makealta maistuvia kinkkuja.  Lisäksi Suomessa käytettyjä lihaprosenttimerkintöjä on ihan turha etsiä.  Eilen löytyi suht normaalin makuinen kinkku, josta tuli ainakin tosi hyvää kinkkupinaattikastiketta.  Keskiviikkona kuulin kirjaston keskustelutunnilla, että tosi monet kasvikset ovat geenimuunneltuja, joka tuntuu vähän inhottavalta. Täytyy varmaan syödä enemmän luomua.

Tällä välin Tuomas on kotiutunut voittajana tennismatsista. Kohta kävellään Barnes & Nobles -kirjakauppaan ostamaan kunnon karttaa. Navigaattori ehdottaa välillä liian ruuhkaisia reittejä, joten pitää ottaa rinnalle perinteiset menetelmät.

Ja lopuksi sekalaisia kuvia.

Julia Childin keittiö Amerikan historian museossa.

National Mall.

Kongressitalo.
Kävin myös sisäkierroksella, mutta se oli aika lyhyt.

Jotta tyhmempikin osaisi ylittää kadun.
Yritin selittää näiden kylttien outoutta amerikkalaiselle,
mutta mua taidettiin pitää vähän outona.
Lisäksi standardiosien ystävänä en voi olla
ihmettelemättä, miksi kyltissä pitää mainita
kadun nimi. Olisi varmasti paljon halvempaa
tuottaa näitä kylttejä, jos sama kyltti kävisi
joka paikkaan sellaisenaan.

Hyppivä hämähäkki. Näitä oli kerran seitsemän eteisessä
odottamassa, kun tultiin kotiin. Se oli kyllä muuttopäivän
iltana ja ovi oli ollut paljon auki. Perheen sisäisessä työn-
jaossa näiden tappaminen on Tuomaksen vastuulla.

Sekalaisia merkintöjä

Korkein lämpötila tänään: 93 F / 34 C.

Täällä on vielä keskipäivällä tosi kuuma, vaikka vähän viileämpiäkin päiviä on. Tosin kertaakaan ei ole tarvinnut laittaa pitkiä housuja tai umpikenkiä sen takia, että ulkona olisi ollut viileä. Sisällä saattaa sen sijaan olla tosi kylmä välillä. Tänään kävin kirjaston ilmaisella keskustelutunnilla tutustumassa ihmisiin ja puhumassa englantia ja siellä oli tosi kylmä. Meinasin jäätyä. Yleensä mulla onkin laukussa mukana pitkähihainen siltä varalta, että joku paikka on ilmastoitu liian tehokkaasti.

Näin tänään luultavasti Obaman tyttären, tosin kaukaa. Olin pyöräilemässä kirjastoon ohi koulun, jota Obaman tyttäret käyvät, ja pihalla oli lapsia pelaamassa. Jokaisessa kadunkulmassa oli poliisiauto passissa, joka ei ole normaalia. Obaman tyttäret käyvät yksityiskoulua noin puolen kilometrin päässä meiltä. Nyt kun koulut ovat täällä alkaneet, niin saa nähdä tuleeko enemmän viitteitä siitä, että koulussa on tavallista tiukemmat turvallisuustoimet.

Meidän tavarat tulivat reilu viikko sitten. Osa on vielä purkamatta. Omia huonekaluja ja joitakin tavaroita oli kovasti ikävä. Kuitenkin kun eli neljä viikkoa tosi vähillä tavaroilla ja pärjäsi ihan hyvin, niin huomaa kuinka paljon kaikkea turhaa tavaraa sitä omistaakaan. Nyt tavoitteena on siis hankkia mahdollisimman vähän uusia juttuja nurkkiin pyörimään.

Golf-autolla huristelua.

Olen aloittanut tennistunnit. Tuomas vähän naureskelee, koska meidän valmentaja opettaa kuulemma vähän liian monimutkaisia juttuja meille, kuten windshieldwiper-lyöntejä. Lisäksi valmentaja väitti, että on uusi juttu tulla syötön jälkeen vasemmalla jalalla alas. Tuomaksen mukaa kukaan ei ole Boris Beckerin jälkeen muulla tavalla tullutkaan. Ei siis kovin uusi juttu sittenkään. Joka tapauksessa on hauskaa päästä taas pelaamaan. Lisäksi valmentaja on jenkkityyliin superkannustava.

Eilen oltiin Tuomaksen kanssa golfaamassa. Tein elämäni ensimmäisen birdin. Jee! Kenttä oli aika hyvä ja kiersimme amerikkalaiseen tyyliin golf-autolla. Neljän jälkeen pelaaminen on edullista, joten aiotaan mennä samalle kentälle toistekin.

Viime viikolla kävin New Yorkissa. Noin 10 minuutin kävelymatkan päässä meiltä menee bussi suoraan New Yorkiin. Matka kestää 4,5 tuntia ja maksaa 25-50 dollaria riiippuen bussista. Voi siis halutessaan lähteä vaikka päiväretkelle Nykkiin. 

Paikka on varmaan vielä komeampi keväällä,
jolloin vesi saattaa olla tosi korkealla.

Ollaan vietetty aikaa kesällä tänne muuttaneen suomalaispariskunnan, Anna-Kaisan ja Villen, kanssa. Viime viikonloppuna kävimme yhdessä Great Falls -luonnonpuistossa, joka on noin puolen tunnin ajomatkan päässä. 

Retken päätteeksi saimme kotoisia herkkuja, ruisleipää ja Daim-kakkua, Anna-Kaisalla ja Villellä. New Yorkista voi kuulemma tilata oikeaa ruisleipää. Täytyy joskus itsekin kokeilla.

Tuomas uskalsi kiivetä lähemmäksi katsomaan.

Omituisia nuo amerikkalaiset

Kuponkeja, kuponkeja

Tässä maassa tarjoukset tuntuvat pyörivän kaiken maailman kuponkien ympärillä. Kotiin tulee säännöllisesti kirjekuorellinen erilaisia alennuskuponkeja. Niitä pitäisi sitten käydä läpi ja säästää kupongit, joita arvelee tarvitsevansa. 

Kuponkeja löytyy myös kummallisista paikoista. Tämän opin karvaasti, kun olin ostamassa urheilusorteja viime viikolla. Urheilukauppa ja ruokakauppa ovat vieräkkäin, ja minulla oli asiaa molempiin. Menin tietysti ekana urheilukauppaan, koska ei ole kiva kanniskella painavia ruokaostoksia. Ostin juoksusortsit (täällä käytetään urheilussa lähes pelkästään erilaisia lökösortseja ja olen tuntenut itseni ihan idiootiksi pinkoessani juoksutrikoissa) ja menin sen jälkeen ruokakauppaan. Kaupasta sain tietysti normaalisti kuitin, jonka takapuolelle sattumalta kurkkasin. Ja sieltähän löytyi alennuskuponki, joka olisi oikeuttanut 15 % alennukseen siinä samassa urheilukaupassa, jossa juuri kävin. Muista jatkossa: tarkista kuittien takapuolet.

Toinen esimerkki kummallisesta tavasta antaa alennusta oli meidän puhelimien alennukset. Sen sijaan, että olisimme saaneet puhelimista alennusta kaupassa, maksoimme täyden hinnan kaupassa ja sen jälkeen piti suorittaa seuraavat toimenpiteet. Kotona piti leikata pahvikoteloiden viivakoodiosa sekä päivätä ja allekirjoittaa erillinen lipare, johon oli jo kaupassa tulostunut nimi ja osoite ja sitten lähettää molemmat johonkin Mail-In Rebate käsittelykeskukseen Teksasiin. 

Tämä toimenpide piti suorittaa molemmille puhelimille ja Tuomaksen nettitikulle erikseen. Ja kaikki postitettiin samaan osoitteeseen, vaikka laitteet olivat eri valmistajilta. Nyt sitten odottelemme, että saamme alennuksen kotiin postitetulla  sekillä. 

Pakkauksista leikatut osat ja postitettavat lipareet.

En voi mitenkään käsittää, miksi tällainen järjestelmä on kehitetty. Menee älyttömästi aikaa, kun joku käsittelijä siellä Teksassia käy läpi lipareet ja viivakoodit ja sitten kirjoittaa ja lähettää sekin. Eiköhän olisi hiukan yksinkertaisempaa ja tehokkaampaa vaan antaa alennus kaupassa? 

Voi toki olla, että joku on laskenut, että homma kannattaa, jos moni ei jaksa sählätä lappusten kanssa. Mutta toisaalta alennukset olivat niin isot, että varmaan aika moni sen tekee. Tai sitten kyseessä on joku jännittävä CIA-juoni ja halutaan tietää, ketkä käyttävät minkäkin valmistenumeron alla olevaa puhelinta. Hmm... =)

Hidasta toimintaa kaupassa

Kun ostaa hedelmiä tai vihanneksia, niin niitä ei yleensä punnita itse, vaan myyjä katselee kassalla, mistä lajista on kysymys ja punnitsee tuotteet vasta kassalla. Tähän menee tietysti oma aikansa. 

Toinen juttu, joka lisää kassajonossa vietettyä aikaa on se, että myyjät pakkaavat ostokset. Joissain kaupoissa on myös erilliset pakkaajat. Liukuhihnojen loppupäässä ei ole eri osastoja eri asiakkaiden tavaroille, joten pitää odottaa, että myyjä tai pakkaaja saa yhden asiakkaan ostokset pakattua. Eli kestää paljon kauemmin ennen kuin yksi asikas on saatu hoidettua loppuun. Toisaalta on tietysti ihan kivaa, että ei tarvitse itse pakata ostoksiaan, vaan joku tekee sen puolestani.

Sähköä ilmassa

Taisin jo aikaisemmin mainita, että täällä on ollut paikoittain sähkökatkoksia. Viime viikolla meni sähköt poikki korttelin päästä meiltä. Syynä usein toistuviin sähkökatkoihin on se, että sähkölinjat menevät ilmassa. Ja kun täällä on paljon vanhoja puita, niin ne kaatuvat tai niiden oksat tippuvat myrkyssä sähkölinjojen päälle. 

Palomiehet korjaamassa meidän lähellä
sähköjohdon päälle tippunutta oksaa.

Kävellessäni viimeisen katkopaikan lähellä yksi mies selitti mulle, että Georgetownissa oli koitettu viedä sähkölinjoja maan alle, mutta sitten oli tullut joku tulipalo maan alla ja ihmiset olivat grillanneet kaivonkansien päällä. Taisi vähän lisätä värikynää juttuun, mutta joka tapauksessa hän oli sitä mieltä, että ilmassa kulkevat piuhat ovat paljon parempia, koska ne on helpompi korjata, jos jotain vikaa tulee. Koitin kyllä sanoa, että meillä Suomessa ei ole ongelmia maan alla kulkevan sähkön kanssa. 

Luultavasti totuus on se, että linjojen vetäminen maan alle on tosi kallista. Mutta silti on omituista, että sähkönjakelu on täällä niin haavoittuvaista.

Tapakulttuuria osa 1

Aikaisempien Amerikan matkojen perusteella tiesin jo, että kaikki asiakaspalvelijat sanovat aina "How are you?", myös kaupan kassat. Silti se hämmästyttää vähän, että kaikki keskustelut alkavat aina samalla fraasilla. Ja kun asiakaspalvelutilanne loppuu, niin kuulee yleensä "Have a good one!".

Kun olen lenkkeillyt asuinkaduilla, niin vastaantulevat ihmiset hymyilevät ja osa moikkaa! Aika piristävää! Lisäksi yksi nainen, joka tulee mua usein aamulla vastaan, kun menen kielikursille, on ruvennut moikkaamaan.

Kurssilla on puhuttu paljon siitä, kuinka tärkeä katsekontakti on. On ollut oikein harjoituksia, joissa katsotaan vuorotellen kasvon eri osia, ettei tarvitse koko ajan suoraan silmiin tuijottaa. Sinänsä ihan hyödyllistä, koska suomalaisena katse rupeaa helposti harhailemaan, ja sitä saatetaan pitää täällä epärehellisyyden merkkinä.

Yksi kielikurssilla esiin tullut mielenkiintoinen tapa on kiitoskorttien lähettäminen. Eli kun on ollut ekaa kertaa jonkun amerikkailaisen luona esim. illallisella, niin kuuluu ottaa osoite selville (ei kuitenkaan suoraan kysymällä) ja sitten pitää lähettää postissa kiitoskortti, jossa kiittää kutsusta ja kuvailee, kuinka kivaa oli. Olenkin ihmetellyt, miksi täällä on kaikissa kirja- ja paperikaupoissa niin paljon valmiiksi painettuja kiitoskorttipakkoja myynnissä. Täytynee hankkia oma pakka, ettei mokaa uutta tuttavuutta heti alkumetreillä. =)