Havaintoja, tunnelmia, kokemuksia, päiväkirjamerkintöjä ja ajatuksenvirtaa elosta ja olosta
Amerikassa, Bethesdassa, DC:n metropolialueella.

perjantai 13. elokuuta 2010

Autoilua

Hankittiin viikko sitten auto. Meidän auto on Honda CRV, joka on täällä todella yleinen. Ihan samanvärisiäkin näkee paljon, joten täytyy olla parkkipaikalla tarkkana, mikä on oma auto.

Täällä on liikenne välillä aika hurjaa, joten mä olen aloittanut ajamisen aika varovasti. Yleensä olen ajanut, jos meidän määränpää on ollut sellainen, mihin pääsee pikkuteitä. Tänään ajoin ekaa kertaa yksin, jee! Tosin vain ihan tässä lähellä. Täytyy kovasti ajella, niin jossain vaiheessa uskaltaudun myös DC:tä kiertävälle kehätielle, Beltwaylle. Siellä on parhaimmillaan viisi kuusi kaistaa yhteen suuntaan, joten pitää olla skarppina, että on oikealla kaistalla.

Aika nopeasti amerikkalainen autoilukulttuuri näköjään tarttuu, koska kun oltiin menossa kauppaan toista iltana, niin ehdotin, että mentäiskö autolla, vaikka kauppaan pääsee ihan hyvin kävellenkin. Puolustukseksi on sanottava, että kaikki on niin isoissa pakkauksissa, että esim maitopurkkeja ei kovin kauaa jaksa kantaa.

Paljon täällä silti ihmiset kävelevät, mikä on kiva ja tuo katukuvaan elävyyttä. Se on varmasti myös yksi syy siihen, miksi täällä näkee harvoin tosi lihavia. Myös pyöräilyä harrastetaan paljon varsinkin viikonloppuisin. Bethesdan keskustasta lähtee ilmeisesti joku suosittu pyöräilyreitti, johon pitää käydä vielä tutustumassa.

Täällä on välillä tosi pahoja ruuhkia, mutta me ollaan tähän mennessä onnistuttu välttelemään niitä. Tänä kesänä on myös ollut poikkeuksellisen pahoja myrskyjä ja sähköt ovat olleet paikoittain pitkäänkin poikki myös liikennevaloista, mikä on vielä pahentanut ruuhkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti