Nyt ollaan oltu täällä kaksi viikkoa, vaikka tuntuu, että olisi mennyt pidempi aika.
Aloitin viime viikolla englannin intensiivikurssin. Koulu on täällä Bethesdassa kymmenen minuutin kävelymatkan päässä, mikä on kätevää. Aluksi tuntui, että kurssi oli liian helppo ja keskityimme liikaa tekstien lukemiseen, mutta annoin palautetta (hyvä minä, yleensä en saa oikein sanotuksi, jos jokin ei toimi) ja tällä viikolla opetus on ollut parempaa ja keskittynyt enemmän suulliseen englantiin.
Aika menee tosi nopeasti, koska kielikurssi vie suuren osan päivästä ja lisäksi meillä on ollut paljon asioita hoidettavana ja asioiden hoito kestää niin kauan (esim. kännykkäliittymän avaaminen vei 3h ja autonosto vähintään saman verran).
Ja jotenkin kauppareissuihinkin saa menemään paljon aikaan, kun tutkailee purkkien kylkiä. Täällä on niin paljon lisäaineita ruoassa, että on pakko vähän katsoa mitä ostaa. Ollaankin käyty myös luomuruokakaupoissa Trader Joessa ja Whole Foodissa.
Meidän talo edestä ja laina-auto. |
Bethesdan metroaseman katutasosta. |
Toissa lauantaina käytiin päiväretkellä Baltimorossa ja sen lähistöllä.
Ollaan katsottu tv-sarjaa The Wire / Langalla, joka sijoittuu Baltimoreen, joten käytiin katsomassa muutamia kuvauspaikkoja. Oli aika järkyttävää huomata, että slummit näyttivät oikeasti ihan samalta kuin sarjassa.
Varsinkin kaupungin itäpuolella oli tosi rähjäisiä taloja ja katuja ja joissain taloissa oli ikkunat tai ovet peitetty lastulevyillä. Kadulla notkui ihmisiä ja huumediilereiden näköisiä ganstereita. Jotkut kadulla kulkijoista vaikuttivat olevan aineissa. Tunnelma oli todella ahdistava. Ei olisi tullut mieleenkään nousta autosta ulos, vaan pikemminkin varmistettiin, että auton ovet olivat lukossa. Slummialue oli iso ja ulottui lähelle kaupungin keskustaa. Ja heti toisella puolella kaupunkia oli myös huonoa aluetta, joskaan ei ihan yhtä pahaa, mutta enpä olisi sinnekään lähtenyt kävelemään. Vaikka alue oli tosi huonoa, niin silti näkyi välillä hienoja ja isoja autoja, joten pisti vähän miettimään, että millä rahalla ne autot oli ostettu.Baltimoren lähellä oli Gun powder -niminen luonnonpuisto, jossa vuokrattiin kahden istuttava kanootti. Melottiin tunnin verran Atlantin lahdessa suistoalueella. Paikassa pitäisi olla paljon eläimiä, mutta me ei onnistuttu bongaamaan yhtään.
Joillan motareilla pitää maksaa tietullia. |
Paluumatkalla illalla käytiin ulkoilmakonsertissa kuuntelemassa Tegan & Saraa Merriweather Post Paviljongissa, joka oli tosi makea paikka. Se oli rinteessä, jonka alaosassa oli katettu katsomo ja yläosassa nurmikkoa, jossa ihmiset istuskeli vähän piknik / festari -tyyppisesti.
Ostari, parkkis, Starbucks-cappucino ja android-puhelin. |
Täällä on välillä tosi kuuma. Tänään on ehkä kuuminta tähän astisista päivistä (99 F / 37 C). Kuumuus ei kuitenkaan tunnu kovin pahalta, koska joka paikassa on ilmastointi. Jos on pidemmän aikaa ulkona auringossa, niin pitää ehdottomasti olla vettä mukana.
Meidän muuttokuorma ei ole vielä saapunut, joten erityisesti ruuanlaitto vaatii välillä vähän mielikuvitusta. Aluksi meillä oli vain yksi pannu, joten päätimme ostaa kattilan. Se ei kuitenkaan ollut ihan helppoa, koska kaikki kattilat myydään täällä 12 kappaleen seteissä. Lopulta löysimme setin, jossa oli vain kaksi kattilaa, ja ostimme sen. Nyt sitten saa jo useampaa ruokaa tehtyä, vaikka aika paljon ollaan syöty myös ulkona varsinkin, jos koko ilta on mennyt jonkun asian hoitamiseen.
Tuomas ja iso hampurilaisannos Silver Dinerissa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti