Päivitystä pitkästä aikaa

Onpas kulunut pitkä aika siitä, kun viimeksi kirjoitin. Anteeksi rakas nettipäiväkirja.

Nyt ollaan oltu täällä jo yli kymmenen viikkoa ja täälläkin alkaa olla jo syksyistä. Tosin välillä päivällä voi olla vielä yli kaksikymmentä astetta, kuten oli tänään. Mutta välillä taas on sateista ja kylmää.

Bethesdassa oli viime lauantaina Tastes of Bethesda -

tapahtuma, joissa sai maistiaisia eri ravintoloista. Ilma oli hyvä

 ja ihmisiä oli paljon.

Dupont Circlellä on paljon ihmisiä hengailemassa. 

Vähän kuin paikallinen Espa.

Kaasua!
Joka tapauksessa on ollut sen verran viileää varsinkin öisin, että on pitänyt laittaa lämmitys päälle. Se olikin vähän jännittävää, sillä talo lämpiää kaasulla. Kun käännettiin termostaatti / lämpötilasäädin ilmastoinnilta lämmitykseen, niin kodinhoitohuoneen kaasulämmitin meni päälle.

Metallisesta laatikosta alkoi kuulua huminaa ja näki, kuinka sisällä paloi sininen liekki. Oli sen verran oudon näköistä, että piti vielä varmistaa vuokraemännältä, että onhan se normaalia.

Lämmintä ilmaa puhaltaa nyt aina välillä samoista luukuista, mistä tulee ilmastoinnin ollessa päällä kylmää ilmaa. Mukavasti talo on lämmennyt, mutta ehkä pitää vielä löytää oikea lämpötila. Lisäksi on mahdollista ohjelmoida eri lämpötilat heräämiseen, päiväksi, illaksi jne. Ikkunat ovat täällä yksinkertaiset ja seinät paljon ohuemmat kuin Suomessa, joten kylmällä kaasua varmasti palaa.

Mainoksia ja sivuvaikutuksia
Kirjoitin jo aikaisemmin siitä, kuinka postissa tulee paljon erilaisia kuponkeja. Lisäksi tulee tosi paljon kaikkea hyväntekeväisyysorganisaatioiden postia, joissa tulee paljon sälää, jolla yritetään houkutella avustuksia. Invalidisäätiö jää ihan kakkoseksi postikortteineen. Eilisen postin avaamisen saldo oli yksi Amerikan kartta (luonnonsuojelujärjestö), yksi lehtiö (sotaveteraanit) ja osoitetarroja (sotaveteraanit). Aikaisemmin on tullut joku joululaulucd ja ainakin yksi kalenteri. Eilen tullut kartta ja lehtiö pääsevät kyllä käyttöön.

Täällä mainostetaan ihan tuhottomasti lääkkeitä telkkarissa ja lehdissä. Mainosten kaava on aina sama: ensin joku kertoo henkilökohtaisesti tai näyteltynä sydänkohtauksesta / astmasta / erektiöhäiriöstä, sitten esitellään lääke ja lopuksi tulee mainoksen siihen astisen keston verran lääkkeen haittavaikutuksia ja sivuoireita. Joskus sivuvaikutukset luetellaan niin nopeasti, että niistä ei saa mitään selvää. Mutta välillä saa, ja sivuvaikutukset ovat joskus ihan käsittämättömiä. Esim. eräskin astmalääke saattaa aiheuttaa itsemurha-ajatuksia. Saa olla aika paha astma, että lähtee kokeilemaan.

Ja välillä taas tulee mainoksia, että ota yhteyttä tiettyyn lakifirmaan, jos joku tietty lääke on aiheuttanut sinulle jotain vakavia haittavaikutuksia.

Telkkarimainokset on täällä muutenkin aika huvittavia välillä. Mainostentekijät ilmeisesti uskovat toiston voimaan, joten yleinen konsepti on se, että sama / suunnilleen sama lause toistetaan monen ihmisen sanomana. Ja nämä ihmiset ovat mielellään eri sukupuolia ja rotuja edustavia.  Tässä yksi esimerkki: http://www.youtube.com/watch?v=HX0fIi3H-es

Asiaa autoilusta
Saimme vähän aikaa sitten autoon oikeat kilvet. Täällä kilvet vaihtuvat omistajan vaihtuessa, joten aluksi meillä oli väliaikaiset paperikilvet.

Täällä ei autoissa ole (tai ainakaan meidän autossa) kuramattoja. Kun hain kilpiä autokaupasta, niin seinällä mainostettiin maton käsittelyä säänkestäväksi. Miten olisi ihan vaan kuramatot?

Autoilu on sujunut hyvin, mutta välillä ruuhkat yllättävät, ja matkaan menee monesti tuplasti se aika, mitä navigaattori sanoo. Yksi huvittava kokemus oli, kun olimme ajamassa DC:n keskustassa jonkun valtion viraston alakerrassa olevaan parkkihalliin. Sinne ei menty noin vaan: kaikkien piti näyttää henkilöllisyystodistus ja lisäksi auto käytiin jolloin ihme metallin- tai pomminpaljastuslaitteella läpi. Selvittiin tarkastuksesta, ja saatiin kommenttia vain siitä, että auto oli joutunut lintujen uhriksi.

Joissain isommissa risteyksissä näkyy kodittomia kylttien kanssa kerjäämässä. He kävelevät kääntymiskaistojen vierellä, kun autot ovat pysähtyneet punaisiin valoihin. Kerran näin myös kiltin näköisiä lukiolaisia keräämässä rahaa kissojen orpokodille tms. Aika monen auton ikkuna aukesi, toisin kuin silloin kun samassa risteyksessä on ollut koditon kerjäämässä.

Meillä ei ole vieläkään Marylandin ajokortteja. Viimeksi kun käytiin ko. virastossa, niin päästiin jo ekalta tiskiltä seuraavalle ja asioita saatiin vähän eteenpäin. Homma tyssäsi kuitenkin siihen, että Homeland securityn pitää tarkistaa meidän passit, viisumit ja maahantulotiedot. Aika pian tuli onneksi ilmoitus sähköpostiin, että tarkistus on mennyt läpi. Eli nyt sitten on tiedossa mulla neljäs retki samaan paikkaan. Ja eipä taida jäädä viimeiseksi.

Arvaa mikä metroasema? Tämä on kompakysymys, sillä

kaikki asemat näyttävät ihan samoilta.

DC:n yöelämä
Meille tulee lauantaina ekat vieraat, joten pääsee itsekin vähän turisteilemaan. Tosi monia paikkoja on vielä näkemättä.

Oltiin toissa lauantai-iltana katsomassa Valkoista taloa iltavalaistuksessa. Kello oli kahdeksan ja ajateltiin, että  mennään syömään jotain. Joka paikassa oli kuitenkin ihan kuollutta ja nähtiin tasan kaksi auki olevaa ravintolaa, mutta paljon kiinni olevia. DC:n keskustassa on aika iso virastoalue, joka on ihan kuollut virka-ajan ulkopuolella. Autoja vaan ajaa katuja pitkin, mutta kävelijöitä ei näy. Sitten kun ajaa keskustasta vähän poispäin, niin esim. Dupont Circlellä on jo ihan toinen meininki.

Valkoinen talo.

Bethesda illalla.

Bethesda illalla.

Kärsivällisyyttä vaativa fast food nation & tilastoleikkiä

Korkein lämpötila tänään 79 F / 26 C.

Kirjoittelen tätä aurinkohuoneessa, joka on vähän kuin iso kuisti. Syksyn tuntua alkaa olla ilmassa ja  pihalle on pudonnut jo jonkun verran lehtiä.  Täällä on paljon tammenterhoja ja oravat jemmailee niitä joka paikkaan. Tuomas on ekassa tennismatsissa täällä, joten olen yksin kotona. Hän liittyi DC:n alueen liigaan tms. ja kausi käynnistyi tällä viikolla. Saa nähdä tuleeko täällä käytyä katsomassa pelejä yhtä harvoin kuin Suomessa. =)

Amerikassa kun ollaan, niin täällä on paljon pikaruokaloita. Yhteistä kaikille on se, että ruoan saaminen kestää kauan. Esim. Mäkkärissä hampurilaista ladota heti tarjottimelle, vaan pitää ensin tilata ja maksaa ja sitten odotella, että joku tekee hampparin. Tästä aiheutuu se, että esim. lounasaikaan jonot ovat pitkät ja pikaruokaa ei saa kovinkaan pikaisesti.

Pikaruokalat eivät ole ainoat paikat, joissa koetellaan kärsivällisyyttä. Metroon rullaportaat menevät täällä joka paikassa tuskastuttavan hitaasti. Olemme tulleet siihen tulokseen, että nopeus on säädetty lakimiesten kanssa ja tarkoituksena on minimoida kaikki onnettomuudet. Siinähän sitten odotat, tai lähdet reippailemaan.  Liikenteessä taas on tyypillistä, että vihreät valot kestävät kauan ja samoin tietysti punaiset. Voi olla, että systeemi on toimivampi kuin Suomessa. Ainakin jos sattuu ajamaan vihreässä aallossa.

Kaikkien asioiden hoito vaatii täällä jonottamista. Sosiaalitoimistossa ja ajokorttitoimistossa pitää peräti jonottaa ensin yhdelle tiskille, että saa varsinaisen jonotusnumeronsa. Kansalaisiin kohdistuva byrokratia on täällä muutenkin aikamoista, sillä esimerkiksi ajokortit pitää uusia kahden vuoden välein. Tuntuukin uskomattomalta, että yrityksen saa täällä kuitenkin perustettua kuudessa päivässä.

Toissa viikolla kävimme tutustumassa Bethesda sport & healt -kuntosaliin. Paikkaa meille esitteli solariumissa itsensä ryppyisäksi kuivattanut silkkarifitnessnaikkonen. En ole ikinä nähnyt niin monta lämmittely / cardio –laitetta kerralla kuin siellä. Laitteita oli Helsingin Esportin lämmittelyalueen laitteet kertaa viisi tai kuusi. Oli jos jonkinlaista crosstraineria ja sellaisia ihme rappukävelykoneita. Monessa laitteessa oli oma telkkari. Olisihan se aika kamalaa, jos ei voisi katsoa telkkaria samalla kuin treenaa.

Paikan ekat ryhmäliikuntatunnit alkoivat puoli kuusi aamulla. Ja mä kun olen aina ajatellut, että ne jotka menevät spinningiin seitsemältä ovat hulluja. Nainen esitteli mulle myös naisten pukuhuoneet. Niissä oli kaikkea mahdollista silitysraudoista lähtien. Suihkussa käyminen hoidettiin siveästi omissa verhoilla varustetuissa suihkukopeissa. Se ei selvinnyt mulle, että oliko tarkoitus myös riisuutua ja pukeutua kopissa, vai hoidettiinko se jotenkin pyyhkeeseen kietoutuneena säilytyskaappien luona. Salilla oli kyllä hienot puitteet, mutta sen verran suolainen kuukausimaksu, että jätettiin väliin. Onneksi täältä löytyy muitakin vaihtoehtoja.

Mulla loppui pari viikkoa sitten englannin intensiivikurssi. Ilmoittautumisen yhteydessä piti tehdä tasokoe. Viimeisellä viikolla meille sanotiin, että vikana päivänä teemme saman kokeen uudestaan. Olin vähän, että jahas, vai sama koe. Opettaja sanoi lisäksi, että harjoittelemme koetta varten. Ajattelin, että käymme läpi asioita, joita kokeessa on, mutta sen sijaan kävimmekin kokeen kohta kohdalta läpi oikeine vastauksineen. Seuraavana päivänä oli sitten koe, josta sain täydet pisteet. Mulle sanottiin, että vain viisi opiskelijaa oli siihen mennessä saanut kokeesta täydet. Mutta kamoon, jos koe on sama ja vielä käydään läpi, että kohdan kaksi vastaus on C, niin kai mä ne nyt muistan vielä seuraavana päivänä. Kaipa koetuloksia halutaan käyttää näyttämään jossain tilastoissa, että opiskelijat kehittyvät kurssien aikana. Ainakin televisiosarja The Wireen / Langalla perusteella kouluissa halutaan, että tilastot ovat kunnossa, oli totuus mikä tahansa.

Olen jatkanut opiskelua samassa paikassa professional english –tunneilla, joita on kahtena aamuna viikossa. Englannin opiskelun lisäksi tunneilla käydään läpi politiikkaa, terveydenhuoltoa, ympäristöasioita yms., joista on ollut paljon hyötyä tämän yhteiskunnan ymmärtämisen ja uutisten seurannan kannalta. Opettaja on tosi fiksu ja on työskennellyt Maailman pankissa ja congressissa avustajana. Tunneilla on kaksi japanilaista naista mun lisäksi. Me ollaan menossa lauantaina grillamaan toisen luo. Tämä Miori asuu myös Bethesdassa ja on naimisissa amerikkalaisen laivaston hammaslääkärinä (kai) työskentelevän miehen kanssa. He ovat muuttaneet tänne keväällä.

Kaupassa käynti täällä on alkanut sujua.  Vaihtoehtoja on lähistöllä monta: Giant, Safeway, Trader Joe’s, Whole Foods, Balducci’s ja tänään testattu World Market. Osa kaupoista on perussupermarketteja ja osa luomukauppoja. Balducci’s on Stockan herkku pienoiskoossa.  Tuotteet alkavat tulla vähitellen tutuiksi, eikä enää tarvitse pyöriä pallo hukassa etsien jotain purkkia. Täällä tuotteiden sijoittelu eri käytäville ja hyllyille tuntuu nimittäin noudattavan ihan omaa logiikkaansa.

Ruokatavaroista eniten ongelmia on aiheuttanut kinkku.  Suurin osa täkäläisistä kinkuista on hunajakinkkua (yök!) tai muuten vain makealta maistuvia kinkkuja.  Lisäksi Suomessa käytettyjä lihaprosenttimerkintöjä on ihan turha etsiä.  Eilen löytyi suht normaalin makuinen kinkku, josta tuli ainakin tosi hyvää kinkkupinaattikastiketta.  Keskiviikkona kuulin kirjaston keskustelutunnilla, että tosi monet kasvikset ovat geenimuunneltuja, joka tuntuu vähän inhottavalta. Täytyy varmaan syödä enemmän luomua.

Tällä välin Tuomas on kotiutunut voittajana tennismatsista. Kohta kävellään Barnes & Nobles -kirjakauppaan ostamaan kunnon karttaa. Navigaattori ehdottaa välillä liian ruuhkaisia reittejä, joten pitää ottaa rinnalle perinteiset menetelmät.

Ja lopuksi sekalaisia kuvia.

Julia Childin keittiö Amerikan historian museossa.

National Mall.

Kongressitalo.
Kävin myös sisäkierroksella, mutta se oli aika lyhyt.

Jotta tyhmempikin osaisi ylittää kadun.
Yritin selittää näiden kylttien outoutta amerikkalaiselle,
mutta mua taidettiin pitää vähän outona.
Lisäksi standardiosien ystävänä en voi olla
ihmettelemättä, miksi kyltissä pitää mainita
kadun nimi. Olisi varmasti paljon halvempaa
tuottaa näitä kylttejä, jos sama kyltti kävisi
joka paikkaan sellaisenaan.

Hyppivä hämähäkki. Näitä oli kerran seitsemän eteisessä
odottamassa, kun tultiin kotiin. Se oli kyllä muuttopäivän
iltana ja ovi oli ollut paljon auki. Perheen sisäisessä työn-
jaossa näiden tappaminen on Tuomaksen vastuulla.

Sekalaisia merkintöjä

Korkein lämpötila tänään: 93 F / 34 C.

Täällä on vielä keskipäivällä tosi kuuma, vaikka vähän viileämpiäkin päiviä on. Tosin kertaakaan ei ole tarvinnut laittaa pitkiä housuja tai umpikenkiä sen takia, että ulkona olisi ollut viileä. Sisällä saattaa sen sijaan olla tosi kylmä välillä. Tänään kävin kirjaston ilmaisella keskustelutunnilla tutustumassa ihmisiin ja puhumassa englantia ja siellä oli tosi kylmä. Meinasin jäätyä. Yleensä mulla onkin laukussa mukana pitkähihainen siltä varalta, että joku paikka on ilmastoitu liian tehokkaasti.

Näin tänään luultavasti Obaman tyttären, tosin kaukaa. Olin pyöräilemässä kirjastoon ohi koulun, jota Obaman tyttäret käyvät, ja pihalla oli lapsia pelaamassa. Jokaisessa kadunkulmassa oli poliisiauto passissa, joka ei ole normaalia. Obaman tyttäret käyvät yksityiskoulua noin puolen kilometrin päässä meiltä. Nyt kun koulut ovat täällä alkaneet, niin saa nähdä tuleeko enemmän viitteitä siitä, että koulussa on tavallista tiukemmat turvallisuustoimet.

Meidän tavarat tulivat reilu viikko sitten. Osa on vielä purkamatta. Omia huonekaluja ja joitakin tavaroita oli kovasti ikävä. Kuitenkin kun eli neljä viikkoa tosi vähillä tavaroilla ja pärjäsi ihan hyvin, niin huomaa kuinka paljon kaikkea turhaa tavaraa sitä omistaakaan. Nyt tavoitteena on siis hankkia mahdollisimman vähän uusia juttuja nurkkiin pyörimään.

Golf-autolla huristelua.

Olen aloittanut tennistunnit. Tuomas vähän naureskelee, koska meidän valmentaja opettaa kuulemma vähän liian monimutkaisia juttuja meille, kuten windshieldwiper-lyöntejä. Lisäksi valmentaja väitti, että on uusi juttu tulla syötön jälkeen vasemmalla jalalla alas. Tuomaksen mukaa kukaan ei ole Boris Beckerin jälkeen muulla tavalla tullutkaan. Ei siis kovin uusi juttu sittenkään. Joka tapauksessa on hauskaa päästä taas pelaamaan. Lisäksi valmentaja on jenkkityyliin superkannustava.

Eilen oltiin Tuomaksen kanssa golfaamassa. Tein elämäni ensimmäisen birdin. Jee! Kenttä oli aika hyvä ja kiersimme amerikkalaiseen tyyliin golf-autolla. Neljän jälkeen pelaaminen on edullista, joten aiotaan mennä samalle kentälle toistekin.

Viime viikolla kävin New Yorkissa. Noin 10 minuutin kävelymatkan päässä meiltä menee bussi suoraan New Yorkiin. Matka kestää 4,5 tuntia ja maksaa 25-50 dollaria riiippuen bussista. Voi siis halutessaan lähteä vaikka päiväretkelle Nykkiin. 

Paikka on varmaan vielä komeampi keväällä,
jolloin vesi saattaa olla tosi korkealla.

Ollaan vietetty aikaa kesällä tänne muuttaneen suomalaispariskunnan, Anna-Kaisan ja Villen, kanssa. Viime viikonloppuna kävimme yhdessä Great Falls -luonnonpuistossa, joka on noin puolen tunnin ajomatkan päässä. 

Retken päätteeksi saimme kotoisia herkkuja, ruisleipää ja Daim-kakkua, Anna-Kaisalla ja Villellä. New Yorkista voi kuulemma tilata oikeaa ruisleipää. Täytyy joskus itsekin kokeilla.

Tuomas uskalsi kiivetä lähemmäksi katsomaan.

Omituisia nuo amerikkalaiset

Kuponkeja, kuponkeja

Tässä maassa tarjoukset tuntuvat pyörivän kaiken maailman kuponkien ympärillä. Kotiin tulee säännöllisesti kirjekuorellinen erilaisia alennuskuponkeja. Niitä pitäisi sitten käydä läpi ja säästää kupongit, joita arvelee tarvitsevansa. 

Kuponkeja löytyy myös kummallisista paikoista. Tämän opin karvaasti, kun olin ostamassa urheilusorteja viime viikolla. Urheilukauppa ja ruokakauppa ovat vieräkkäin, ja minulla oli asiaa molempiin. Menin tietysti ekana urheilukauppaan, koska ei ole kiva kanniskella painavia ruokaostoksia. Ostin juoksusortsit (täällä käytetään urheilussa lähes pelkästään erilaisia lökösortseja ja olen tuntenut itseni ihan idiootiksi pinkoessani juoksutrikoissa) ja menin sen jälkeen ruokakauppaan. Kaupasta sain tietysti normaalisti kuitin, jonka takapuolelle sattumalta kurkkasin. Ja sieltähän löytyi alennuskuponki, joka olisi oikeuttanut 15 % alennukseen siinä samassa urheilukaupassa, jossa juuri kävin. Muista jatkossa: tarkista kuittien takapuolet.

Toinen esimerkki kummallisesta tavasta antaa alennusta oli meidän puhelimien alennukset. Sen sijaan, että olisimme saaneet puhelimista alennusta kaupassa, maksoimme täyden hinnan kaupassa ja sen jälkeen piti suorittaa seuraavat toimenpiteet. Kotona piti leikata pahvikoteloiden viivakoodiosa sekä päivätä ja allekirjoittaa erillinen lipare, johon oli jo kaupassa tulostunut nimi ja osoite ja sitten lähettää molemmat johonkin Mail-In Rebate käsittelykeskukseen Teksasiin. 

Tämä toimenpide piti suorittaa molemmille puhelimille ja Tuomaksen nettitikulle erikseen. Ja kaikki postitettiin samaan osoitteeseen, vaikka laitteet olivat eri valmistajilta. Nyt sitten odottelemme, että saamme alennuksen kotiin postitetulla  sekillä. 

Pakkauksista leikatut osat ja postitettavat lipareet.

En voi mitenkään käsittää, miksi tällainen järjestelmä on kehitetty. Menee älyttömästi aikaa, kun joku käsittelijä siellä Teksassia käy läpi lipareet ja viivakoodit ja sitten kirjoittaa ja lähettää sekin. Eiköhän olisi hiukan yksinkertaisempaa ja tehokkaampaa vaan antaa alennus kaupassa? 

Voi toki olla, että joku on laskenut, että homma kannattaa, jos moni ei jaksa sählätä lappusten kanssa. Mutta toisaalta alennukset olivat niin isot, että varmaan aika moni sen tekee. Tai sitten kyseessä on joku jännittävä CIA-juoni ja halutaan tietää, ketkä käyttävät minkäkin valmistenumeron alla olevaa puhelinta. Hmm... =)

Hidasta toimintaa kaupassa

Kun ostaa hedelmiä tai vihanneksia, niin niitä ei yleensä punnita itse, vaan myyjä katselee kassalla, mistä lajista on kysymys ja punnitsee tuotteet vasta kassalla. Tähän menee tietysti oma aikansa. 

Toinen juttu, joka lisää kassajonossa vietettyä aikaa on se, että myyjät pakkaavat ostokset. Joissain kaupoissa on myös erilliset pakkaajat. Liukuhihnojen loppupäässä ei ole eri osastoja eri asiakkaiden tavaroille, joten pitää odottaa, että myyjä tai pakkaaja saa yhden asiakkaan ostokset pakattua. Eli kestää paljon kauemmin ennen kuin yksi asikas on saatu hoidettua loppuun. Toisaalta on tietysti ihan kivaa, että ei tarvitse itse pakata ostoksiaan, vaan joku tekee sen puolestani.

Sähköä ilmassa

Taisin jo aikaisemmin mainita, että täällä on ollut paikoittain sähkökatkoksia. Viime viikolla meni sähköt poikki korttelin päästä meiltä. Syynä usein toistuviin sähkökatkoihin on se, että sähkölinjat menevät ilmassa. Ja kun täällä on paljon vanhoja puita, niin ne kaatuvat tai niiden oksat tippuvat myrkyssä sähkölinjojen päälle. 

Palomiehet korjaamassa meidän lähellä
sähköjohdon päälle tippunutta oksaa.

Kävellessäni viimeisen katkopaikan lähellä yksi mies selitti mulle, että Georgetownissa oli koitettu viedä sähkölinjoja maan alle, mutta sitten oli tullut joku tulipalo maan alla ja ihmiset olivat grillanneet kaivonkansien päällä. Taisi vähän lisätä värikynää juttuun, mutta joka tapauksessa hän oli sitä mieltä, että ilmassa kulkevat piuhat ovat paljon parempia, koska ne on helpompi korjata, jos jotain vikaa tulee. Koitin kyllä sanoa, että meillä Suomessa ei ole ongelmia maan alla kulkevan sähkön kanssa. 

Luultavasti totuus on se, että linjojen vetäminen maan alle on tosi kallista. Mutta silti on omituista, että sähkönjakelu on täällä niin haavoittuvaista.

Tapakulttuuria osa 1

Aikaisempien Amerikan matkojen perusteella tiesin jo, että kaikki asiakaspalvelijat sanovat aina "How are you?", myös kaupan kassat. Silti se hämmästyttää vähän, että kaikki keskustelut alkavat aina samalla fraasilla. Ja kun asiakaspalvelutilanne loppuu, niin kuulee yleensä "Have a good one!".

Kun olen lenkkeillyt asuinkaduilla, niin vastaantulevat ihmiset hymyilevät ja osa moikkaa! Aika piristävää! Lisäksi yksi nainen, joka tulee mua usein aamulla vastaan, kun menen kielikursille, on ruvennut moikkaamaan.

Kurssilla on puhuttu paljon siitä, kuinka tärkeä katsekontakti on. On ollut oikein harjoituksia, joissa katsotaan vuorotellen kasvon eri osia, ettei tarvitse koko ajan suoraan silmiin tuijottaa. Sinänsä ihan hyödyllistä, koska suomalaisena katse rupeaa helposti harhailemaan, ja sitä saatetaan pitää täällä epärehellisyyden merkkinä.

Yksi kielikurssilla esiin tullut mielenkiintoinen tapa on kiitoskorttien lähettäminen. Eli kun on ollut ekaa kertaa jonkun amerikkailaisen luona esim. illallisella, niin kuuluu ottaa osoite selville (ei kuitenkaan suoraan kysymällä) ja sitten pitää lähettää postissa kiitoskortti, jossa kiittää kutsusta ja kuvailee, kuinka kivaa oli. Olenkin ihmetellyt, miksi täällä on kaikissa kirja- ja paperikaupoissa niin paljon valmiiksi painettuja kiitoskorttipakkoja myynnissä. Täytynee hankkia oma pakka, ettei mokaa uutta tuttavuutta heti alkumetreillä. =)

Autoilua

Hankittiin viikko sitten auto. Meidän auto on Honda CRV, joka on täällä todella yleinen. Ihan samanvärisiäkin näkee paljon, joten täytyy olla parkkipaikalla tarkkana, mikä on oma auto.

Täällä on liikenne välillä aika hurjaa, joten mä olen aloittanut ajamisen aika varovasti. Yleensä olen ajanut, jos meidän määränpää on ollut sellainen, mihin pääsee pikkuteitä. Tänään ajoin ekaa kertaa yksin, jee! Tosin vain ihan tässä lähellä. Täytyy kovasti ajella, niin jossain vaiheessa uskaltaudun myös DC:tä kiertävälle kehätielle, Beltwaylle. Siellä on parhaimmillaan viisi kuusi kaistaa yhteen suuntaan, joten pitää olla skarppina, että on oikealla kaistalla.

Aika nopeasti amerikkalainen autoilukulttuuri näköjään tarttuu, koska kun oltiin menossa kauppaan toista iltana, niin ehdotin, että mentäiskö autolla, vaikka kauppaan pääsee ihan hyvin kävellenkin. Puolustukseksi on sanottava, että kaikki on niin isoissa pakkauksissa, että esim maitopurkkeja ei kovin kauaa jaksa kantaa.

Paljon täällä silti ihmiset kävelevät, mikä on kiva ja tuo katukuvaan elävyyttä. Se on varmasti myös yksi syy siihen, miksi täällä näkee harvoin tosi lihavia. Myös pyöräilyä harrastetaan paljon varsinkin viikonloppuisin. Bethesdan keskustasta lähtee ilmeisesti joku suosittu pyöräilyreitti, johon pitää käydä vielä tutustumassa.

Täällä on välillä tosi pahoja ruuhkia, mutta me ollaan tähän mennessä onnistuttu välttelemään niitä. Tänä kesänä on myös ollut poikkeuksellisen pahoja myrskyjä ja sähköt ovat olleet paikoittain pitkäänkin poikki myös liikennevaloista, mikä on vielä pahentanut ruuhkia.

Kuumaa ja paljon tekemistä

Nyt ollaan oltu täällä kaksi viikkoa, vaikka tuntuu, että olisi mennyt pidempi aika.

Aloitin viime viikolla englannin intensiivikurssin. Koulu on täällä Bethesdassa kymmenen minuutin kävelymatkan päässä, mikä on kätevää. Aluksi tuntui, että kurssi oli liian helppo ja keskityimme liikaa tekstien lukemiseen, mutta annoin palautetta (hyvä minä, yleensä en saa oikein sanotuksi, jos jokin ei toimi) ja tällä viikolla opetus on ollut parempaa ja keskittynyt enemmän suulliseen englantiin.

Aika menee tosi nopeasti, koska kielikurssi vie suuren osan päivästä ja lisäksi meillä on ollut paljon asioita hoidettavana ja asioiden hoito kestää niin kauan (esim. kännykkäliittymän avaaminen vei 3h ja autonosto vähintään saman verran). 

Ja jotenkin kauppareissuihinkin saa menemään paljon aikaan, kun tutkailee purkkien kylkiä. Täällä on niin paljon lisäaineita ruoassa, että on pakko vähän katsoa mitä ostaa. Ollaankin käyty myös luomuruokakaupoissa Trader Joessa ja Whole Foodissa. 

Meidän talo edestä ja laina-auto.

Bethesdan metroaseman katutasosta.

Toissa lauantaina käytiin päiväretkellä Baltimorossa ja sen lähistöllä. 

Ollaan katsottu tv-sarjaa The Wire / Langalla, joka sijoittuu Baltimoreen, joten käytiin katsomassa muutamia kuvauspaikkoja. Oli aika järkyttävää huomata, että slummit näyttivät oikeasti ihan samalta kuin sarjassa. 

Varsinkin kaupungin itäpuolella oli tosi rähjäisiä taloja ja katuja ja joissain taloissa oli ikkunat tai ovet peitetty lastulevyillä. Kadulla notkui ihmisiä ja huumediilereiden näköisiä ganstereita. Jotkut kadulla kulkijoista vaikuttivat olevan aineissa. Tunnelma oli todella ahdistava. Ei olisi tullut mieleenkään nousta autosta ulos, vaan pikemminkin varmistettiin, että auton ovet olivat lukossa. Slummialue oli iso ja ulottui lähelle kaupungin keskustaa. Ja heti toisella puolella kaupunkia oli myös huonoa aluetta, joskaan ei ihan yhtä pahaa, mutta enpä olisi sinnekään lähtenyt kävelemään. Vaikka alue oli tosi huonoa, niin silti näkyi välillä hienoja ja isoja autoja, joten pisti vähän miettimään, että millä rahalla ne autot oli ostettu.

Baltimoren lähellä oli Gun powder -niminen luonnonpuisto, jossa vuokrattiin kahden istuttava kanootti. Melottiin tunnin verran Atlantin lahdessa suistoalueella. Paikassa pitäisi olla paljon eläimiä, mutta me ei onnistuttu bongaamaan yhtään.

Joillan motareilla pitää maksaa tietullia.

Paluumatkalla illalla käytiin ulkoilmakonsertissa kuuntelemassa Tegan & Saraa Merriweather Post Paviljongissa, joka oli tosi makea paikka. Se oli rinteessä, jonka alaosassa oli katettu katsomo ja yläosassa nurmikkoa, jossa ihmiset istuskeli vähän piknik / festari -tyyppisesti. 

Ostari, parkkis, Starbucks-cappucino ja android-puhelin.

Täällä on välillä tosi kuuma. Tänään on ehkä kuuminta tähän astisista päivistä (99 F / 37 C). Kuumuus ei kuitenkaan tunnu kovin pahalta, koska joka paikassa on ilmastointi. Jos on pidemmän aikaa ulkona auringossa, niin pitää ehdottomasti olla vettä mukana.

Meidän muuttokuorma ei ole vielä saapunut, joten erityisesti ruuanlaitto vaatii välillä vähän mielikuvitusta. Aluksi meillä oli vain yksi pannu, joten päätimme ostaa kattilan. Se ei kuitenkaan ollut ihan helppoa, koska kaikki kattilat myydään täällä 12 kappaleen seteissä. Lopulta löysimme setin, jossa oli vain kaksi kattilaa, ja ostimme sen. Nyt sitten saa jo useampaa ruokaa tehtyä, vaikka aika paljon ollaan syöty myös ulkona varsinkin, jos koko ilta on mennyt jonkun asian hoitamiseen.

Tuomas ja iso hampurilaisannos Silver Dinerissa.